Loppu.

Viime viikon loppu meni tavallisesta poikkeavalla ohjelmalla. Itse pääsin keskiviikkoiltana käväisemään terassilla kavereiden kanssa, mutta heti torstaiaamuna edellisen illan karstat poistettiin koneesta kahden tunnin maastopyörälenkillä. Lopun päivästä vietimme suurimmaksi osaksi kotosalla perheen kesken, sillä kyseessä oli merkittävä kirkollinen juhlapyhä, helatorstai - tai pitkän viikonlopun aloittava ylimääräinen vapaapäivä, ihan miten vaan.

Perjantai oli odotettu, jännitetty ja hieman pelättykin päivä; lapset vietiin mummolaan viikonlopuksi, kun taas minä ja vaimo suuntasimme lentokentälle ja sieltä viikonloppuloman viettoon Hollantiin. Kyseessä oli muistikuviemme mukaan ensimmäinen reissu jonka teimme kahdestaan ulkomaille toisen lapsen syntymän jälkeen, mutta voi olla että edellinen reissu ajoittuu aikaan ennen ensimmäisen, nyt jo neljä ja puolivuotiaan lapsen syntymää. Harvinaista herkkua joka tapauksessa.

Ensimmäisen yön vietimme Amsterdamissa, ääritrendikkäässä citizenM -hotellissa. Sinänsä ihan hieno hotelli ja varsin hyvällä paikalla, mutta jotkut asiat hotellissa olivat äärimmäisen ärsyttäviä, lähtien 'citizenM says:' -sloganista johon ei voinut olla törmäämättä joka käänteessä. Sänky vei noin puolet kahden hengen huoneesta ja lopun tilan vei kaksi lasista sylinteriä, joista toinen paljastui tarkemmissa tutkimuksissa suihkuksi ja toinen vessaksi. Suihkulieriön seinä oli läpinäkyvä, mutta vessan seinä sentään savulasinen; vessa-asiointia ei tarvinnut näin ollen jakaa visuaalisesti huonetoverin kanssa, mutta en silti suosittele huoneen jakamista työkaverin kanssa kongressimatkalla, enkä välttämättä koko konseptia häämatkaansa viettäville. Lieriöiden valaistuksen väriä sai vaihdettua kaukosäätimellä, mikä hauskana - ei ärsyttävänä yksityiskohtana - mainittakoon.

Kävimme syömässä illallista - ja samalla juhlistamassa hääpäiväämme - mahtavassa marokkolaisessa ravintolassa nimeltään Mamouche. Tätä ravintolaa suosittelen kaikille Amsterdamissa kävijöille: mahtava ruoka, hieno ilmapiiri ja muutenkin loistava ravintolakokemus. Pieni miinus palvelun ajoittaisesta hitaudesta, mutta senkin antoi anteeksi sillä henkilökunnan käytös ja palvelualttius oli muuten niin hyvää.

Lauantaina oli vuorossa ystävien häät Utrechtissa. Hollanti näppärä maa, sillä siellä kaikki on lähellä: 300 metrin kävely hotellilta juna-asemalle, 25 minuuttia junassa ja näin olimme siirtyneet kaupungista toiseen. Utrecht on hieno kaupunki, johon meille jäi onneksi muutama tunti aikaa tutustua ennen hääseremonioiden alkamista. Häät olivat mahtava kokemus: morsian oli suomalainen ja sulhanen uusiseelantilainen. Myös häävieraat olivat mielenkiintoista porukkaa: juttelin saman illan aikana suomalaisen opistoupseerin, intialaisen lääkärin ja perulaisen liiketoimintakonsultin kanssa. Hollanti on monikulttuurinen maa ja menestynyt vuosisatoja juuri siksi, että sinne on osattu ottaa ahkeraa ja lahjakasta porukkaa etnisestä taustasta riippumatta töihin ja asumaan.

Tänään matka vei takaisin kotiin. Nyt kun lapset nukkuvat, paita on silitetty ja matkalaukku purettu, on aika tehdä pieni yhteenveto tänään päättyvästä hoitovapaasta. Olen ollut hoitovapaalla tammikuun alusta alkaen, eli noin 22 viikkoa. Tuona aikana olen kokenut erittäin lumisen talven vaihtuminen vehreäksi alkukesäksi; nuorempi lapsi on muuttunut ryömivästä vauvasta käveleväksi neiti-ihmiseksi, joka puhuu jo ymmärrettäviä sanoja, joskus jopa useamman peräkkäin; vanhemmassa lapsessa muuttuminen on vähän vaikeampi havaita, mutta silti muutosta itsenäisempään ja varttuneempaan suuntaan on tapahtunut rutkasti; itse olen mitä luultavimmin muuttunut myös, mutta itsessä tapahtuneita muutoksia ole niin helppo huomata.

Ennen hoitovapaan aloittamista mielessäni oli kunnianhimoinen lista asioista joita haluaisin vapaan aikana tehdä ja saavuttaa. Alla muutamia huomioita, sattumanvaraisessa järjestyksessä:

• Suunnittelin lukevani hoitovapaan aikana paljon kirjoja. Tämä tavoite on täyttynyt, sillä olen lukenut ainakin tuplasti sen määrän kirjoja kuin mitä samanpituisessa ajassa ennen hoitovapaata. Aktiivinen lukuharrastus ruokkii mielikuvitusta ja tekee ihmisestä kaikin puolin fiksumman, joten toivon tämän harrastuksen jatkuvan myös tulevaisuudessa. Automaattisesti se ei tapahdu, vaan kirjaan on tartuttava tietoisesti aina kun siihen on vähänkin aikaa. Vähemmän nettiä, televisiota ja muuta aivopurkkaa vapaa-ajalla, enemmän kirjoja!
• Olen nähnyt lähietäisyydeltä lasteni kasvavan ja kehittyvän ja onnistunut luomaan heihin - uskoakseni - läheisemmän suhteen kuin mihin olisin kyennyt ilman hoitovapaata. Olen toivoakseni onnistunut olemaan läsnä heidän elämässään, eikä sitä voi rahalla tai millään muulla korvata. Lasten elämässä mukana oleminen tullee olemaan vaikeampaa nyt kun työt taas alkavat, mutta yritettävä on. Kännykkä kiinni kotiin tullessa, työasiat jaksavat odottaa lasten nukkumaanmenoon asti.
• Olen onnistunut tulemaan toimeen vähemmällä (materiaalisella ja rahallisella) kulutuksella ja löytänyt julkiset palvelut uudestaan. Taloudenpitoni on tarkentunut. Kaikki tämä on äärimmäisen hyödyllistä ja opettavaa. Tiedostan olevani koulutukseni, ammattini ja tulojeni suhteen etuoikeutetusssa asemassa, mikä on hyvä pitää mielessä kun muodostaa mielipiteitään siitä miten asioita tässä maassa pitäisi hoitaa.
• Olen saanut takaisin kykyni innostua asiosta. Hoitovapaan aikana olen innostunut ainakin:
• Arkisesta ruoanlaitosta (jatkuu, tosin vähemmissä määrin kuin hoitovapaan alussa)
• Vihreästä teestä (hiipumassa, teenjuonti käytännössä jäänyt viimeaikoina)
• Kirpputorikaupasta (on-hold, terassilla on valtava läjä kirpparille menossa olevia vaatteita)
• Pyöräilystä (jatkuu, kilsoja kertynyt tällä kaudella nelisen sataa tähän mennessä)
• Maastopyöräilystä (jatkuu, uusi pyörä tosin vasta 2,5 viikkoa vanha)
• Sosiaalipolitiikasta (jatkuu, seuraavaksi lukulistalla Heikki Hiilamon 'Uusi hyvinvointiyhteiskunta')
• Olutpanimon perustamisesta ja oluen tekemisestä (jatkuu, vahvasti ja täyteläisesti)
• Espressosta (jatkuu, matka Italiaan herätti vanhan rakkauden henkiin)
• Laskettelemisesta (on-hold, ensi talvi näyttää mihin suuntaan mennään)
• Viimeisimpänä, mutta ei vähäisempänä on kirjoittaminen. Olen innostunut kirjoittamisesta, eikä pienin syy siihen ole tämä blogi. Pidän kirjoittamisesta ja se tuntuu sujuvan, kielioppivirheineen kaikkineen, varsin vaivattomasti. Blogi on ollut mahtava foorumi jäsennellä omia ajatuksiaan ja kirjata niitä ylös. Näyttää siltä että ihan yksin en ole täällä huudellut, sillä lukijoita on kuitenkin ollut keskimäärin yli 800 kuukaudessa. Luova prosessi - oli se sitten kirjoittamista, säveltämistä tai mitä tahansa - kiehtoo valtavasti. Toivottavasti saan pidettyä liekkiä elossa arjen keskellä, työn ja perheen puristuksessa, sillä olisi mielenkiintoita katsoa mitä voi saada aikaan kun inspiraatio iskee.

Tämä blogi päättyy tähän, tai jää ainakin tauolle ennalta määräämättömän pitkäksi ajaksi. Saattaa olla että innostun jatkamaan ajatusteni kirjaamista ylös, mutta se tapahtunee tästä lähtien jonkin toisen otsakkeen alla. Kiitos sinulle joka jaksoit näitä mietteitä lukea ja hyvää kesää. Thunder.

Kirjasuosituksia viimeisen viikon kunniaksi

Hoitovapaa on loppu, tämän viikon olen virallisesti kesälomalla - kuluttamassa lomapäiviä joita en aikaisemmin ole ehtinyt pitää. Viikko alkoi ihan lepposissa merkeissä, vaikkakin maanantai aamun kaatosade tuntui melko tylyltä paluulta arkeen Toscanan auringon jälkeen. Kävimme tyttöjen kanssa aamupäivällä kirjastossa ja syömässä lounasta Escafessa (Pizza Alla Pepe minulle, Bolognese jälkikasvulle). Iltapäivällä päiväunien jälkeen sää onneksi oli jo paljon parempi ja pääsimme lähtemään lähimetsään luontoretkelle. Kohtuullisen yksinkertaista on järjestää lasten viihtyminen: piknik-huopa mukaan, muutama juustoleipä reppuun ja metsään. Molemmat lapset tykkäsivät valtavasti, eikä isälläkään ollut valittamista. Vanhempi rakenteli oksanpätkistä majoja ja nuorempi seikkailu muuten vaan varvikossa, itse istuskelin suuren osan ajasta aurinkoisella kalliolla ja seurailin jälkikasvun touhuja. Kun itse pääsin illalla vielä ajamaan uudella maastopyörällä lähes 17 km lenkin, voidaan maanantai kirjata historiankirjoihin mukavana päivänä matkaväsymyksestä huolimatta.

Eilinen tiistai oli myös ihan ok. Vanhempi lapsi oli päiväkodissa ja vietimme nuorimman kanssa aikaa kotioloissa. Ohjelmassa oli kämpän siivousta ja iltapäivällä yhteinen pyörälenkki Selloon lattepappailemaan. Illalla vaimo oli lasten kanssa ulkona leikkimässä sillä aikaa kun itse vedin taloyhtiön hallituksen kokouksen meillä kotona.

Ajattelin että tässä vaiheessa olisi jälleen hyvä aika suositella muutamaa kirjaa jotka olen viime aikoina lukenut. Ensimmäinen näistä on Osmo Soininvaaran pamfletti leppoisamman elämän puolesta, nimeltään 'Vauraus ja aika'. Kirjassaan Soininvaara kyseenalaistaa sen virallisen totuuden, että meidän olisi syytä tehdä koko ajan enemmän ja enemmän töitä jotta tulisimme onnellisemmiksi taloudellisen vaurastumisen kautta. Ajatukset ovat osaltaan samoja joita myös Tim Jackson esitti kirjassaan 'Prosperity without Growth', josta kirjoitin aikaisemmin. Soininvaara kysyy yksinkertaisesti sitä, että olisiko meillä varaa ja mahdollisuus mitata osa talouskasvusta ja työn tuottavuuden kasvusta lisääntyvänä vapaa-aikana materiaalisen hyvän sijasta. Vaikka idea ensi kuulemalta kuulostaa haihattelulta, on kirjassa esitetty argumentille hyvät perusteet: työn tuottavuus kasvaa jatkuvasti, joten sama määrä työtä voidaan (ja tehdään) jatkuvasti pienemmällä määrällä ihmisiä. Tasaisen kysynnän oloissa, puhumattakaan taantuvan kysynnän tilanteesta jossa Suomen raskas teollisuus tällä hetkellä on, teollisen työn tuottavuuden kasvu aiheuttaa työttömyyttä. Tämä on jo nähty maataloudessa, jossa työn tehostumisen kautta maataloudesta elantonsa saavien ihmisten määrä on tippunut 60 prosentista  4 prosentin alapuolelle toisen maailmansodan jälkeen. Sama tulee tapahtumaan nopeutetussa tahdissa valmistavassa teollisuudessa. On siis keksittävä keinoja miten jäljelle jäävää työtä voidaan jakaa siten, että kaikilla on mahdollisuus inhimillisesti katsottuna täysipainoiseen elämään johon kuuluu sekä työtä että vapaa-aikaa. Osa ratkaisua voisi olla osa-aikatyön lisääntyminen niillä aloilla joissa se on mahdollista ja siirtyminen entistä enemmän palveluihin perustuvaan yhteiskuntaan. Paradoksaalisesti nykyään työajan vähentämiseen on mahdollisuus lähinnä niillä ihmisillä joiden sitä ei välttämättä kansantalouden näkökulmasta tulisi tehdä, eli korkeasti koulutetuilla ja hyvin toimeentulevilla ihmisillä (kuten esimerkiksi lääkärit, tai miksei vaikka kaltaiseni diplomi-insinöörit).

Toinen argumentti on se, että tutkimusten mukaan aineellinen vaurastuminen ei enää sanottavasti lisää onnellisuutta sen jälkeen kun tietty vaurauden taso on saavutettu. Olemme jo aikoja sitten ohittaneet tuon pisteen.

Kolmas, hieman yllättäväkin argumentti on se, ettei talouskasvu välttämättä tuo ratkaisua julkisen talouden kestävyysvajeeseen (ns. Baumolin tauti), sillä julkisten alojen palkkojen tulee nousta suunnilleen samalla vauhdilla kuin yksityisella puolellakin, mutta julkisissa palveluissa samaan tuottavuuden kasvuun ei päästä: opettaja ei voi opettaa yhtään nopeammin vaikka paperitehtaassa saadaankin samaan aikaan tuotantoa tehostettua teknologian parantumisen myötä.

Toinen kirja oli myös Osmo Soininvaaran kirjoittama, nimeltään 'SATA-komitea - Miksi asioista päättäminen on niin vaikeaa'. Helsingin Sanomien arvostelu kertoo mielestäni kirjasta oleellisen. Ainakin omaa syvään juurtunutta nyrpeyttäni eritoten SAK-vetoista ammattiyhdistysliikettä kohtaan kirja kasvatti roimasti: mielestäni olisi ollut oikeus ja kohtuus että kirja olisi julkaisunsa jälkeen aiheuttanut samanlaisen ammattiyhdistyksestä eroamispiikin kuin mitä kirkolle kävi taannoisen homoillan seurauksena. Kukahan perustaisi eroaammattiliitosta.fi -sivuston? Kirja perusteos nykyaikaisen suomalaisen (sosiaali)politiikan kiemuroista kiinnostuneille ja suosittelen sen lukemista jokaiselle jota sosiaaliturva, eläkkeet tai verotus jollain tavalla koskettaa.

Kolmas kirja jonka luin on Jarkko Tontin 'Koti, uskonto ja isänmaa'. Kaikesta en ole Tontin kanssa samaa mieltä, mutta monesta asiasta kyllä. Kirjaa lukiessa tuli monta kertaa mieleen että juuri noin minäkin olen ajatellut, olisimpa vaan osannut kirjoittaa sen yhtä hyvin. Onneksi Tontti osaa.  Lukekaa ja provosoitukaa!

Terveisiä Toscanasta

Viikko radiohiljaisuutta takana ja hyvästä syystä: vietin toiseksi viimeistä hoitovapaaviikkoani Toscanassa, Castiglion Fiorentinon kaupungissa perheen, appivanhempien ja vaimon siskon perheen kera. Loma oli kerrassaan mainio; kaupunki oli niin pieni ja reissuja Italiaan takana niin monta, että mitään suorituspaineita nähtävyyksien katselusta tai turistikohteisiin tutustumisesta ei ollut. Aika kului pääasiasssa vuokraamamme huvilan pihapiirissä auringossa istuen ja lukien, kirsikoita poimien, uima-altaassa räpiköiden ja muuten lomaillen.

Ruokaa tuli tehtyä paljon, ravintoloissa emme juurikaan ehtineet (tai viitsineet) ruokailla, muutamaa pizzanhakureissua lukuunottamatta. Omat odotukseni raaka-aineiden suhteen olivat korkealla, mutta on pakko sanoa että tilanne paikan päällä tuotti hienoisen pettymyksen: paikallisten supermarkettien valikoimat olivat suomalaiseen tavarapaljouteen tottuneelle hyvin vaatimattomat, mutta toisaalta harvassa suomalaisessa pikkukaupungissa on Stockan lähiruokavalikoimaa vastaavaa tarjolla. Paras valikoima oli Lidl-tyyppisessä Penny Marketissa, josta sai myös saksalaista olutta erittäin halvalla. Vihannekset olivat parempia kuin Suomessa, leipomosta ostettu leipä järjestään huonompaa (makuasia, mutta muhun ei paikallinen suolaton vehnäkäntty erityisesti vedonnut) ja oliiviöljy taivaallista. Hyvät paikalliset viinit (esim.Chianti Classico) maksoivat korkeintaan viisi euroa pullo, toimivan tissuttelupunkun sai jo kahdella eurolla - eläköön EU:n maataloustuet! Oliiviöljyä ostin pienestä herkkukaupasta litran mukaan 6,5 eurolla; kauppias annosteli sen suoraan lasipulloon suuresta rosterisäiliöstä; tarkan euron miehenä tyydyin kierrätettyyn viinietikkapulloon, sillä uudesta patenttikorkillisesta lasipullosta olisi joutunut maksamaan euron verran panttia...

Hieno lomaviikko takana, viimeinen hoitovapaaviikko edessä. Sanattomaksi vetää.

Polkupyöräunelmia

Viikko tähän asti on ollut melkoista haipakkaa. Unohdin edellisessä postauksessa mainita siitä, että elvytimme kaverin kanssa pitkään tauolla olleen tradition tiistaisesta lounastapaamisesta.  Tämänkertainen paikka oli Nihtisillassa sijaitseva Pakistanilainen ravintola Peshawar. Olen käynyt paikassa syömässä kymmeniä kertoja työpaikkalounasta, mutta nyt edellisestä kerrasta oli, sattuneesta syystä, vierähtänyt viitisen kuukautta. Ravintola sijaitsi ennen Olarissa, nyt jo edesmenneen MiniManin yläkerrassa, mutta muutti Kiloon noin vuosi sitten. Tämä uusi paikka on vähintäänkin erikoinen: alunperin kyseessä lienee jonkin suurehkon elektroniikkatehtaan työpaikkaruokala, jossa on sen jälkeen toiminut toinen toistaan epämääräisempiä lounaskäristämöitä. Ravintola näyttää edelleen kulahtaneelta lounasruokalta, mutta ruoka on erinomaista. Naan-leipä kuuluu aterian hintaa ja se tuodaan uunituoreena pöytään; kasvisruoat ovat erinomaisia, eikä liharuoissakaan ole moittimista. Kalaruokana oli ennen lähes joka kerta kuhaa chili- , inkivääri- tai curry-kastikkeessa, mutta nyt näyttää  siltä että kuhaa saa vain joka toinen päivä - ei huono sekään. Paikan ovat löytäneet sekä Nihtisillan valko- että sinikaulustyöntekijät; aikanaan laskin parhaimmillaan kymmenen Kilon poliisia lounastamassa ravintolassa samaan aikaan.

Tiistai-iltana lähdin polkupyöräajelulle tarkoituksenani testata uskollisen fillarini maastokelpoisuutta. Reitti kulki Villa Elfvikin ja Säterinmetsän polkujen kautta Kiloon, ja kuinka ollakaan, löysin itseni lopulta verkkoaidan takaa ihailemasta samaista Ravintola Peshawaria, jossa olin päivällä käynyt lounastamassa. Viimeistään tämä ajelu vakuutti minut kahdesta asiasta:

1. Metsässä ajaminen on äärimmäisen kivaa
2. Nishiki RH75 ei ole paras mahdollinen työväline em. harrastukseen, vaikka onkin erinomainen yleispyörä

Keskiviikkona kävin illalla ihan vain pikkuisen ajelemassa pyörällä ja samalla katsastamassa paikallisia maastopyöräliikkeitä. Kauppa-Veljet osoittautui ala-arvoiseksi: palvelua sai vain jonottamalla kassalle ja myyjien asiantuntemus, mikäli sellaista oli, ei ainakaan keskustelussa välittynyt. Poistuin liikeestä nopeasti ja tyhjin käsin. Seuraava kohde oli Lauttasaaressa sijaitseva Pyorahuolto.com. Äärimmäisen ärsyttävästä nimestään huolimatta paikka jätti hyvän maun suuhun: palvelu oli erittäin ystävällistä, asiantuntevaa ja myyntihenkistä. Myyjä jopa uskalsi suositella halvempaa mallia kalliimpien kustannuksella, vaikka molemmat olisivat mahtuneet esittämääni budjettiin. Viimeinen etappi oli Lauttasaaren Pyörä. Käyntikokemus oli jotain kahden edellämainitun väliltä; myyjää sai etsiä, mutta kun sellaisen viimein sai käsiinsä oli palvelu ihan ystävällistä ja pätevää.

Kun palasin reissusta kotiin oli kotona jo odottamassa vaimon sisko perheensä kera, tuomisinaan kilo marmorifilettä. Juhlan aiheeksi kävi esimerkiksi vaimon uusi työpaikka. Mitäpä siinä voi mies tehdä: grilli kuumaksi ja eläin sihisemään. Erinomainen ateria kaiken kaikkiaan. Lehmä oli tosin saada kostonsa, sillä onnistuin sytyttämään kaasugrillini tuleen: jätin grillin tavan mukaisesti täydelle teholle grillauksen jälkeen, tarkoituksenani puhdistaa se heti kun suurimmat orgaaniset jäämät ovat palaneet pois. Grilli oli kuin olikin jäänyt puhdistamatta viime kesän jäljiltä ja kun avasin luukun hulmahti grillistä lähes metrinen liekki kohti taivaita: grilliin jääneet rasvajämät olivat saaneet aikaan kunnon hiilipalon, jota täysillä oleva kaasupolttimo ruokki. Tarkastustilanteessa grillin lämpömittari näytti yli 400 astetta celciusta, joten ainekset kunnon katastrofiin olivat käsillä. Tilanne saatiin kuitenkin hallintaan kun tajusin sulkea luukun, kääntää kaasun virtauksen pois päältä ja irrottaa kaasupullon. Grilli sammui nopeasti itsekseen tämän jälkeen.  Lappasin jäähtyneestä grillistä puolisen litraa hiiltä ulos ja kaikki näyttää toimivan kuten pitääkin. Laatupeli tuo Weber, sillä edellämainitun kaltainen paloharjoitus ei näyttänyt sulattaneen edes muoviosia, metalliosista nyt puhumattakaan. Erinomaisen tehokas grillinpuhdistuskeino, jota kuitenkaan en suosittele laajempaan käyttöön.

Torstaina oli sitten edessä väistämättömän myöntäminen: maastopyörä pitää saada. Soitin pyöräliikkeeseen että laittaisivat kokeilemani mallin sivuun ja illalla kävin hakemassa pyörän itselleni. Nyt polte ajohommiin on kova, vaikka eilen kävinkin hieman kokeilemassa lähimaastossa. Eilisen ohjelmassa oli pyörän ostamisen lisäksi päiväkodin kevätjuhla ja hirmuinen pyykkisouvi kotona: saimme vihdoin pyykkikorissa kuukausikaupalla maanneet liinavaatteet viikattua kaappiin, normaalin puhdaspyykkivuoren lisäksi.

Tänään perjantaina kävimme tyttöjen kanssa kaupungilla. Lounas Carrollssissa ja ilmapallo Marimekon muotinäytöksestä; enempää ei lapsen onnelliseksi tekemiseen tarvita, mutta olen varma että vähempikin riittäisi.

Kansallistunnetta ja myötähäpeää

Sunnuntai oli monin tavoin hieno ja ikimuistoinen päivä. Aamu oli leppoisa: kerrankin ei ollut kiire mihinkään, sillä päätimme jättää vauvauinnin väliin lapsien flunssan vuoksi. Päivällä tein puutarhahommia (ilman Ilkka Kanervaan liittyviä assosiaatioita) ja iltapäivän lopuksi lähdimme koko perheen voimin eväsretkelle Villa Elfvikiin. Nuorempi kulki kärryissä ja vanhempi omalla polkupyörällään, kilpaa ystäväperheen lapsen kanssa. Seuraamme liittyi edellä mainitun ystäväperheen lisäksi myös toinen tuttavapariskunta lapsineen. Kielten sekamelska oli melkoinen, sillä seurueemme jäsenten syntymäpaikat vaihtelivat Suomesta Italian ja Chilen kautta Israeliin (tai Venäjälle).

Sunnuntai-ilta oli sitten ikimuistoinen syystä joka tuskin kaipaa enempää kertausta. Pelin viimeinen erä palautti mieleen kuudentoista vuoden takaiset tapahtumat kuin ne olisivat tapahtuneet eilen ja adrenaliinirysäyksen tasaannuttua nukahdin onnellisena miehenä. Hieno peli ja ansaittu voitto. Eilinen kansanjuhla Kauppatorilla palautti mieleen myös vuoden 1995 tapahtumat, mutta vähän toisessa mielessä. Ensimmäinen ajatus ohjelmaa televisiosta seuratessani oli hölmistynyt epäusko, joka vaihtui pian syvään myötähäpeään: miten on mahdollista että täällä soi taas Den glider in ja Sakari Kuosmanen laulaa Finlandiaa ihan päin helvettiä? Eikö kuudessatoista vuodessa ole tapahtunut mitään? Miten hölmöjä me oikein olemme?

Tänään ehdin ajatella asiaa hieman syvällisemmin. Kyse on mielestäni jälleen kerran ironian olemuksesta. Sakari Kuosmanen ja Den glider in toimivat mainiosti (tai toimivat ainakin ennen eilistä) ironisina piikkeinä yleistä junttimaisuutta ja perussuomalaisuutta vastaan. Jos eilinen kansanjuhla olisi vietetty punavuorelaisessa baarissa, vallilalaisessa yksityisasunnossa tai otaniemeläisessä opiskelijasolussa, ei kukaan olisi tuntenut myötähäpeää. Ironiaan sisältyy lähtökohtaisesti oletus siitä, että vastaanottava osapuoli on riittävän fiksu tajuamaan ettei alkuperäisen kommentin esittäjä ole tosissaan.

Tästä eteenpäin skenaarioita on karkeasti ottaen kaksi:

1. Eilisen tapahtuman järjestävä osapuoli ajatteli suomalaisen lätkäyleisön olevan niin tyhmää, että nolo toisinto vuodelta 1995 riittää ohjelmaksi. Miksi nähdä vaivaa, kun humalaiseen yleisöön uppoaa huonompikin (itse asiassa luokattoman huono) show
2. En ole itse riittävän fiksu tajuamaan tapahtuman ironista ulottuvuutta, vaan omien ennakkoluulojeni uhri. Oletan siis virheellisesti, että suomalainen lätkäyleisö on niin tyhmää, ettei se tajunnut eilisen tapahtuman hienoa ironisuutta

Show selkeästi upposi yleisöön, joten joko:

a) kymmenet tuhannet muut ihmiset ovat urpoja ja minä en
b) minä olen, mutta muut eivät

Kummankohan vaihtoehdon toivoisi olevan totta?

Kevätväsymystä ja kesäflunssaa

Nyt jo kalkkiviivoilla oleva viikko on ollut yksi koko hoitovapaan raskaimmista. Nuoremmalla lapsella on ollut räkätauti viime viikon lauantaista lähtien ja torstaina sen sai myös vanhempi lapsi; viikko on tullut näin ollen vietettyä maanantaita lukuunottamatta koko lailla kotioloissa. Kun tähän yhtälöön lisää vielä valvomisen aiheuttaman väsymyksen, on kotona oleminen on loppuviikkoa kohti alkanut ahdistaa melkoisesti. Ehkä tämä tästä helpottaa kunhan flunssa hellittää otteensa perheestä ja itse malttaa mennä illalla aikaisin nukkumaan. Huomisen jälkeen ei ainakaan tarvitse enää katsoa lätkää vähään aikaan.

Keskiviikkona ei muistaakseni tapahtunut mitään ikimuistoista. Torstain kohokohtiin kuului pyöräily tennishallille ja takaisin: aluksi 10 km pyöräilyä hallille, tunti pelaamista ja vielä 10 km takaisin. Perjantaina oli aavistuksen verran vetämätön olo heti aamusta. Pääsin illalla poistumaan kotoa sen verran, että saimme pullotettua jälleen kerran 11 pulloa olutta ja maistelemaan muiden tekemiä tuotoksia lähiolutravintolassa, jossa myös lätkämatsin seuraaminen onnistui luontevasti. Illan parhaimpiin kokemuksiin kuuluivat Malmgårdin Panimon IPA ja Granlundin ilmaveivi, respectively.

Tänään vaimo lähti jo aamulla ystävänsä polttareihin, joten vietin suuren osan päivästä (jälleen) kahdestaan väsyneiden ja nuhaisten lapsien kanssa. Aamupäivän ohjelmassa oli käynti Kampissa: lounas Don Corleonessa, leipäostokset Kannistolta ja väsynyttä kitinää bussissa. Päiväunien jälkeen hieman helpotti, sillä lähdimme linturetkelle Suomenojalle ja sieltä mummolaan viettämään iltaa. Kotiin palatessa olikin jo aika lasten mennä nukkumaan ja isän päivittää blogia.

Kesän merkkejä

Taas on päässyt vierähtämään luvattoman pitkä aika siitä kun viimeksi kirjasin ajatuksiani ylös, mutta ei voi mitään; tuntuu että rauhallisen hetken löytäminen kirjoittamista varten on huomattavasti vaikeampaa kuin hoitovapaan alussa. Syynä tähän on ainakin se, että kuopus jonka kanssa kotona suurimman osan ajasta vietän, ei nuku enää kuin yhdet päiväunet päivässä: isän vapaa-ajasta on toisten päiväunien myötä poistunut ainakin 1,5 tuntia. Toinen syy lienee se, että kävelevä taapero vaatii hieman kokonaisvaltaisempaa valvontaa kuin lattialla makoileva vauva. No, oli miten oli, tässä sitä tekstiä taasen tulee.

Torstaina suoritin hallitun pehmeän laskun työelämään: kävin toimistolla vaihtamassa työkoneeni upouuteen. Koneen lisäksi käyttöjärjestelmä meni päivitykseen, mikä tarkoitti että täydellistä kopiota vanhasta XP-koneesta ei millään saanut siirrettyä uuteen Windows 7 -koneeseen. Kadonnutta sähköpostiarkistoa metsästäessä ja uuden käyttiksen toimintatapaa opetellessa kului yksi aamupäivä toimistolla rattoisasti. Onneksi itselläni on vielä lähes kuukausi aikaa ennen kuin työt alkavat; voin pikkuhiljaa opetella käyttämään konetta. Aikaisemmilla kerroilla tämänlaiseen ylellisyyteen ei ole ollut varaa, vaan pahimmillaan on täytynyt mennä suoraan asiakaspalaveriin vain kaksi tuntia vanhan koneen kanssa ja opetella uusien työkalujen käyttö lennosta kesken presiksen.

Perjantaina lähdimme appiukon ja tyttöjen kanssa mökille jo puolilta päivin. Matka sujui varsin leppoisasti, muutaman pysähdyksen taktiikalla, mutta kenties hieman vähemmän sokeripitoista välipalaa olisi ollut syytä nauttia, sillä nuorempi lapsi oksensi autoon noin 150 metriä ennen mökille saapumista. Onneksi lapsen vatsa oli täynnä mansikkahilloa ja keksiä, joten sotkun siivoaminen ei ollut mitenkään kauhea kokemus odöörinsä puolesta...

Viikonloppu kului rattoisasti mökkeillessä. Vaimo ja anoppi saapuivat lauantaina aamupäivällä ja vihdoin koti-isällä oli hetki aikaa rentoutua saunaa lämmitellen ja kirjaa lukien. Rantaviiva oli siirtynyt viime syksystä viisi metriä eteenpäin: tähän on syynä sekä kuiva kevät että jatkuvat juoksutukset. Toivottavasti paikallinen ympäristökeskus on oikeassa ja vedenpinta nousee vielä vähintään puolisen metriä, muuten voi loppukesästä olla todella vaikea päästä uimaan, kun nytkään ei laiturin päässä ole kuin 10 senttiä vettä metrin asemasta. Lauantaina illalla pääsin lempipuuhani, eli grillaamaan mökille pari vuotta sitten ostamallamme hiili-Weberillä. Vaikka kaasugrilli on kätevä kaupungissa, kyllä vasta hiiligrillaus on oikeata grillaamista.  Ruokalistalla oli, jälleen kerran, ribsejä ja näiden lisäksi pekonihuntuun kääriytynyttä parsaa sekä grillattuja vihanneksia. Ribsien resepti alkaa olla hioutunut lähelle täydellisyyttä riittävän monen kokeilun seurauksena; salaisuus on siinä, että kylkisiivuja kannattaa keittää hellalla puolisen tuntia (korkeintaan tunnin, etteivät hajoa palasiksi) ja laittaa ne marinoitumaan vasta tämän jälkeen. Tämän lisäksi grillaus tulee suorittaa epäsuorasti, eli ei suoraan hiilien päällä; Weberin hiiligrilleissä on olemassa tätä tarkoitusta varten metalliset aidat (tai brikettipidikkeet) joilla hiilet voi rajata vain osaan grillin pohja-alueesta. Kun moisen setin vielä huuhtoi alas elsassilaisella valkoviinillä ja oluella, oli olo loppuillan leppoisan lämmin ja pörröinen.

Sunnuntaina paluu kotiin ja suoraan ruokapöytään: kävimme päivällisellä tuttavien luona, jossa saimme sekä piemontelaista punaviiniä (nuorta Nebbioloa, arvaan...) että aitoa piemontelaista risottoa - tai ainakin syntyperäisen piemontelaisen kokkaamaa. Aivan loistavaa, huolimatta siitä että lapsia alkoi väsymys painaa pitkistä päiväunista huolimatta. Illalla uni maittoi koko perheelle, kunhan ylikierroksilla käyneet piltit oli saatu molemmat tainnutettua omiin sänkyihinsä.

Eilinen maanantai oli myös aktiivinen päivä. Kävimme tyttöjen kanssa kylillä ostamassa kuopukselle sukkahousuja, nauttimassa lounasta jälleen kerran Escafessa (jonka Pizza Alla Pepe on muodostumassa omaksi standardikseni jota vasten muut pizzat tuomitaan) ja lopuksi vielä mukaan tarttui litra espanjalaisia mansikoita. Marjoja syödessä alkoi yhtäkkiä olla erittäin kesäinen olo, varsinkin kun tytöt pystyivät leikkimään ilman ulkovaatteita takapihalla pitkät tovit, isän lojuessa aurinkotuolissa lukemassa. Illan ohjelmaan kuului käynti parturissa ja vierailu Konalan Sortti-asemalla jo toista kertaa viikon sisällä - tällä kertaa olin mukana auttamassa kaveria viemään remonttijätettä ja vanhoja keittiökoneita kierrätykseen.

Saa nähdä mitä tämä päivä tuo tullessaan. Ainakin sää on niin hyvä, että lopetan kirjoittamisen tähän ja lähden takapihalle nauttimaan lämmöstä ja auringosta!

Lätkää tulee

Takana on varsin tapahtumarikas alkuviikko. Maanantain kohokohtiin kuului pyörälenkki upouudella Tunturilla asukaspuistoon: hyvin esikoinen jaksoi ajaa koko matkan edestakaisin, nelisen kilometriä. Isä ja nuorempi tytär eivät tosin pyöräilleet vaan kulkivat lastenvaunulla - kuka istuen, kuka työntäen - vieressä. Iltapäivä menikin sitten lasten osalta päiväunia nukkuessa ja sisällä leikkiessä. Illansuussa meille tuli vielä lasten serkkupoika vanhempineen kylään, joten ei mikään ihme että illalla nukahtamisen kanssa oli lieviä vaikeuksia.

Eilinen tiistai kului varsin leppoisasti nuoremman tyttären kanssa kotioloissa, joskin Kafka oli tulla kylään: hoitovapaan ajaksi henkilönumeroni töissä on deaktivoitu jotta minulle ei vahingossa maksettaisi palkkaa tai muuta yhtä katastrofaalista. Tästä ei ole mitään haittaa, paitsi jos joutuu, kuten minä eilen, tilaamaan lentolippuja matkalle jolle olen lähdössä heti töihin palaamisen jälkeen. Jokunen tunti vierähti ennen kuin tilanne selvisi ja sain liput sähköpostiini. Kaikki toimii mahtavasti niin kauan kuin olet sisällä Matrixissa, mutta auta armias jos joudut ulkopuolelle... Nyt enää jännitetään miten kireiksi turvatoimet Atlantin ylityksessä muodostuvat Osama Bin Ladenin edesmenon johdosta.

Tänään oli myös työaiheista puuhaa tiedossa. Työläppärini menee vaihtoon ja vanhan koneen saattamisessa luovutuskuntoon vierähti tovi jos toinenkin. Nyt pitäisi (konditionaali, toim. huom.) varmuuskopioiden olla kunnossa ja läppäristä luopuminen tuskin aiheuttaa suurempaa tuskaa. Olen kaiken lisäksi siinä onnellisesta tilanteessa, että mulla on kokonainen kuukausi aikaa opetella uutta käyttöjärjestelmää ennen kuin koneen kanssa pitää tehdä oikeasti töitä; edellisellä kerralla aikaa ei käytännössä ollut yhtään. Illalla kävimme vielä lankomiehen kanssa heittämässä pakettiautollisen metalliromua, puutarha- ja remonttijätettä sekä rikkinäistä elektroniikkaa Sortti-asemalle. Mainio palvelu, kaikesta tuosta rojumäärästä eroon pääseminen maksoi vain 13,50 euroa ja kama menee kaatopaikan asemasta hyötykäyttöön, ainakin suurelta osin.  Ihmiset heittävät pois aivan uskomatonta tavaraa: kierrätykseen menevän elektroniikkaromun seasta löytyi mm. täysin ehjän näköinen Playstation 3 ja muutama Singstar-mikrofoni. Joko joku oli todella päättänyt lopettaa tietojen antamisen Sonylle hakkeroitavaksi tai sitten puoliso oli antanut valita pelikoneen tai itsensä välillä. Paluukyytiin ostimme puutarhakaupasta 850 litraa puutarhamultaa, joka on nyt siististi säkeissä takapihalla. Aina sitä välillä saa asioita aikaiseksi kun vaan jaksaa viitsiä.

Lätkän MM-kisat ovat sitten alkaneet; vaikka joka vuosi yrittää vakuuttaa itselleen ettei homma jaksa kiinnostaa yhtään, on tänäänkin pakko ruveta matsia tiiraamaan. Mieheksi jonka mielestä penkkiurheilu on typerä ajanviete arvoin eilen hämmentävän kauan mitä katsoisin illalla televisiosta: Slovakia-Venäjä lätkän MM-kisoissa  vai FC Barcelona-Real Madrid mestarien liigassa. Lopputulos oli se että katsoin 15 minuuttia jälkimmäistä ja nukahdin tuoliin. Tänään uusi yritys.

Wappu 2011 eli näinkin sen voi tehdä

Vaikea uskoa, mutta neljä kuukautta koti-isyyttä on jo takana ja vain hieman yli kuukausi edessä. Edellisen kerran kun olin hoitovapaalla, esikoisen ollessa saman ikäinen kuin kuopus nyt, palasin töihin 2. toukokuuta - muistan, että tuolloin tietoisuus vapaan loppumisesta toi Ulliksella nautittuun skumppaan häivähdyksen kitkerää sivumakua, mutta tällä kertaa tätä ongelmaa ei ollut: emme käyneet lähelläkään Kaivopuistoa koko vappuna.

Perjantai oli ihan normaali arki-päivä, mitä nyt kävimme aamulla päiväkodin vappukulkueen kanssa remuamassa kylillä ja ostimme esikoiselle polkupyörän. Valinta kohdistui jo aikaisemmin kaavailemaani Tunturi Poniin ja ainakin toistaiseksi pyörä on vaikuttanut mainiolta. Iltapäivällä päiväunien jälkeen pakkasin jälkikasvun autoon ja suuntasin kohti Helsingin pimeää ydintä, Hakaniemeä. Auto ja lapset jäivät vaimolle (illaksi, pidemmästä erosta ei ollut kyse) kun suurin osa perheestämme suuntasi kohti Helsingin ja Vantaan rajaa seuraamaan prinsessahäiden koostetta televisiosta ja osa kohti lähintä baaria. Ilta kului varpajaisten merkeissä pikkutunneille, tai ainakin seuraavan vuorokauden puolelle.

Lauantaina ohjelmassa oli heti aamusta tyttären uuden polkupyörän kokeilua ja lounaan jälkeen päiväunia koko porukalla. Illan suussa suuntasimme kohti Vallilan Vapputansseja. Piknik vaihtui nyyttikesteiksi sateen vuoksi, mutta taivaan seljettyä pääsimme lähtemään ystävien asunnosta kohti tansseja. Tilaisuus oli mukava, eikä väkijoukossa ahdistanut lainkaan liikkua pientenkään lasten kanssa: tytär oli lisäksi haltioissaan, kun Pelastusarmeijan asuntolan portailla istui sellainen vapputäti joka puhalteli lapsille ilmapalloja. Ensimmäinen kosketus proletariaattiin oli tosiasia. Muuten näytti että Vallilan vappukansa koostui kaltaisistamme viherporvareista, eli tunnelma oli hillitty ja hipster-ironinen: kukapa nyt oikeasti jaksaisi kuunnella tangoa kylmenevässä illassa, vieläpä hollantilaisen laulamana. Hauskaa oli, ironialla tai ilman.

Wappuaamu valkeni kylmänä, mutta onneksi hyvin ja selväpäisenä nukutun yön jälkeen olo oli aamulla olosuhteisiin nähden mainio; tätähän olisi voinut kokeilla joskus opiskeluaikoinakin... Päivän ohjelmaan on tänään kuulunut pyöräretki anoppilaan vappulounaalle, grillausta kotipihalla ja vielä pisteeksi i:n päälle sauna. Kyllä nyt kelpaa ottaa uusi viikko vastaan.

Vatsavaivoja ja Wapun odotusta

Tämän viikon aikana on tullut jälleen vierailtua Pikkujätissä, sillä nuorimmalla oli jo kolmas vatsatauti kuuden viikon sisällä. Salmonellatesti kehiin, laktoosi pois ruokavaliosta ja näillä ohjeilla eteenpäin. Saa nähdä päästäänkö vielä kunnon allergiatestirumbaan ennen kuin syy selviää. Oma arvaukseni on, että hiekkalaatikon hiekka ei ole täysin steriiliä ja sitä syömällä voi yksi tai kaksi bakteeria elimistöön joutua. Lapsi rupeaa saamaan vatsavaivojen lisäksi perussuomalaisia piirteitä: itku alkaa joka kerta kun tyttö tapaa mustaihoisen lastenlääkärin - toivottavasti ehdollistuminen ei laajene kaikkiin erivärisiin ihmisiin, siinä voisi olla vanhemmilla selittämistä päiväkodissa.

Eilen oli tarkoituksemme käydä ostamassa vanhemmalle tyttärelle polkupyörä Sellon Intersportista, mutta aikomukseksi jäi: liikkeessä oli kymmeniä polkupyöriä, mutta myyjää ei paikalle tullut vaikka odottelimme lähes kymmenen minuuttia lastenpyöriä tutkaillen - parasta oli, että muutaman metrin päässä itse asiassa oli nuori miesmyyjä järjestelemässä tavaroita hyllyyn, mutta hän teki parhaansa pysyäkseen huomaamattomana ja pois näkyvistä. Hienoa palvelua: olisin ostanut pyörän siltä seisomalta, mutta nyt en kyllä tuohon liikkeeseen  rahojani kanna. Tänään uusi yritys jossain toisessa liikkeessä.

Wapun odotus tuntuu jo ilmassa: eilen jäi vielä Äpy ostamatta, sillä kohdatessani myyjän Tapiolassa ei taskussani ollut yhtään käteistä ja sylissä oli nälkäänsä itkevä lapsi. Seuraavan kerran kun asiansa osaava myyjä sattuu kohdalle niin ostan lehden, tee sinä samoin. Aika flegmaattisen näköistä porukkaa oli osa myyjistä; ei sitä lehteä seisoskelemalla myydä vaan ottamalla aktiivisesti kontaktia ihmisiin ja tyrkyttämällä, mieluiten sujuvan supliikin saattelemana.

Esikoinen sai eilen tädiltään vappupallon ja toivoa sopii ettei se mene rikki ennen viikonloppua, sillä silloin tulisi kyllä itku. Ilmapalloa oli kärtetty jo viikkoja ja nyt kun se vihdoin saatiin ei lapsen riemulla ole rajoja.

Viimeistelin eilen Kari Enqvistin erinomaisen kirjan "Olemisen porteilla" ja voin suositella sitä vilpittömästi kaikille joita kvanttifysiikka ja ihmisen tietoisuus - ja niiden yhteys - kiinnostaa. Jälleen yksi kirja joka antaa ajattelemisen aihetta pitkäksi aikaa ja on samalla erittäin sivistävä ja mielenkiintoinen lukukokemus.

Jim Björnin jalanjäljillä

Ensimmäinen pääsiäispäivä kului vanhempien luona pääsiäistä viettäen, lammasta purren. Palasimme takaisin kotiin pääsiäissunnuntain iltana. Junassa saimme täsmälleen samat paikat kuin menomatkallakin, eli leikkivaunussa oltiin jälleen ja vahvasti. Niin hieno keksintö kuin leikkivaunu onkin, alkoi loppumatkasta itse kullakin pinna kiristyä: lapsilla väsymyksestä ja aikuisilla - tai ainakin itselläni - kaksi ja puoli tuntia jatkuneesta loppumattomasta älämölöstä. Kotiin pääseminen oli riemastuttava tapahtuma, eikä vähiten siksi että kämppä oli torstaisen siivouksen jäljilta tiptop-kunnossa. Kun lapset vielä sai nukkumaan alkoi tuntua viimein siltä, että pääsiäisloma voisi alkaa. Lomaa vietin noin tunnin ennen nukkumaanmenoa, seuranani Kari Enqvistin kirja "Olemisen porteilla" sekä pullollinen Ruosniemen Panimon RPA:ta - sitä samaa jota olimme keskiviikkoina pulloihin tunkemassa.

Tänään, toisena pääsiäispäivänä, oli strömsöilyn vuoro. Suunnitelmissani oli viimeistellä jo viime vuoden puolella aloittamani istutuslaatikkoprojekti: laudat ostimme viime kesänä hieman juhannuksen jälkeen ja viime elokuussa sain aikaiseksi käsitellä ne puunsuojalla - kasvukausi oli kuitenkin jo lähes ohi, joten homma jätettiin hautumaan. Tänään oli viimein inspiraatio, motivaatio ja muut syväjohtamisen perusteet kunnossa, joten päätin viimeistellä työn. Lähtökohtana oli työpöydän paperipinosta löytämäni alkuperäinen luonnostelma siitä miltä homman tulisi näyttää:

Muutama tunti mittausta, sahausta (pistosahalla, käsisahaan en enää koske ellei ole ihan pakko), porausta ja ruuvausta ja lopputulos näytti jotakuinkin tältä:

Ei kenties aivan Jimin veroista työtä, mutta olen varsin ylpeä lopputuloksesta. Yhtään naulaa ei koko komeuteen käytetty, eikä myöskään vatupassia: tosimies käyttää torksiruuveja ja suorakulmaa. Täytteeksi tarvittavan mullan määrä oli pieni yllätys, vaikka kyllähän se olisi pitänyt pystyä päättelemään... Ihan muutamalla säkillä ei selvitä, sillä laatikoiden yhteenlaskettu tilavuus lähentelee 850 litraa. Täytynee tilata kuutio puutarhamultaa kotiinkuljetettuna ja vieläpä suoraan takapihalle - mullan kuljetus kottikärryillä koko talon läpi ei ole harrastus johon haluan arki-iltojani käyttää.

Kiirastorstai ja pitkäperjantai

Kahden lapsen kanssa kotona ollessa aika kuluu lähinnä arjen pyörittämiseen, eikä kevätviikonloppuja huvita kuluttaa suursiivouksen tekemiseen; kaikki kuuraukseen käytetty aika on poissa perheen yhdessäolosta mukavampien asioiden parissa. Kun vielä onneksemme elämme työnjaoltaan eriytyneessa yhteiskunnassa, päätin käyttää tilaisuutta ja kotitalousvähennystä hyväkseni ja tilata siivousfirmasta siivojat tekemään kevätsiivouksen kotonamme. Firma josta siivouksen tilasin on nimeltään Siivous Sebastian ja heitä on pakko kehua: homma oli ohi kolmessa tunnissa (vietimme kaupungilla evakossa tämän ajan) ja jälki erinomaista. Kotiin palattaessa tiskialtaat kiilsivät ja jopa mikroaaltouuni oli kuurattu sisältä ja ulkoa. Nyt vain odotellaan laskua, jonka tulisi olla jotain vähän yli 200 euroa; tästä kun vähentää kotitalousvähennyksen sallimat 60% jää itselle maksettavaksi tuleva osuus varsin kohtuulliseksi. Ainoa mikä em. firmassa vähän arveluttaa on heidän sloganinsa "Aidosti suomalainen - 100% kotimainen", sillä nykyisessä Perus-Suomessa kaikki vähänkin tuohon suuntaan viittaava aiheuttaa ainakin itselleni vilunväristyksiä. Täytynee ottaa selvää mistä on kyse.

Tänään perjantaina matkasimme jälleen junalla, määränpäänä jo toistamiseen tämän kevään aikana Lappeenranta. Junamatka sujui hyvin ja juna kulki minuutilleen aikataulussa; lasten kanssa oli helppo matkustaa leikkivaunussa ja aika kului kuin siivillä. Suosittelen muuten perhelipun ostamista junaan aina lasten kanssa matkustaessa: vaikka alle 6-vuotiaille ei tarvitse muutenkaan ostaa lippua, saa perhelipulla varattua istumapaikat jokaiselle perheenjäsenelle, mikä osoittautui tällä kertaa erinomaiseksi asiaksi loppuunmyydyssä junassa.

Pullotusta pyöräilyhousuissa

Vaalit tulivat ja menivät; niistä on kirjoitettu jo niin paljon ettei itse jaksa kauheasti elämöidä. Vaalitulos oli itselleni valtava pettymys ja olen ihan vilpittömästi huolissani siitä mihin tämä maa on menossa. Puolue jonka agendalla on päällimmäisenä sulkeutuminen maailmalta, arvokonservatiivisuus ja suoranainen vihamielisyys ympäristöasoita kohtaan on niin kaukana omasta ajatusmaailmastani, ettei oma käsityskykyni riitä ymmärtämään miksi kukaan sivistynyt ja edes jonkin verran kouluja käynyt ihminen haluaisi persuja äänestää. Opetuksena vaaleista se, että sillä todellakin on väliä äänestääkö ja ketä äänestää.

Sitten miellyttävimpiin asioihin. Mikäli postauksen otsikko herättää uteliaisuutta, mutta ei välitöntä ahaa-reaktiota, voi sen taustoihin tutustua täällä (ja samalla paikata ammottavan aukon yleissivistyksessään). Tänä iltana siis vuorossa maaliskuun alussa tehdyn oluterän pullotus ja mahdollisesti sivistynyt maistelu. Saas nähdä miltä maistuu, ainakin muutama viikko sitten nauttimamme esimaistiaiset lupaavat hyvää.

Alkuviikon toimista vielä sen verran historiankirjoja varten, että hiekkalaatikolla on tullut vietettyä aikaa varsin reippaanlaisesti. Sekä leikkipuiston että oman taloyhtiömme leikkipaikat ovat vihdoin vapautuneet lumesta ja lasten kanssa ulkoilu on helpottunut huomattavasti; molemmat lapset leikkivät mukavasti keskenään hiekkalaatikolla, eikä isää tarvita oikeastaan muuhun kuin antamaan alkuvauhdit keinussa.

Meille on huomenna torstaina tulossa siivooja tekemään suursiivouksen, joten eilinen ja tämä päivä on kulunut näppärästi kämppää siivotessa siivoojaa varten. Lastenhuoneen sekasotku saatiin taltutettua eilen, samoin työhuoneen tyhjennys; nyt ovat kellariin kuuluvat tavarat jälleen kellarissa ja talvivaatteet sekä kirpparille menevät kamat löytäneet väliaikaisen säilytyspaikkansa. Tällainen siivous olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten, mutta pakko on paras motivaattori, parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja kliseeseen on hyvä lopettaa. 

Grilli- ja vaalikauden avaus

Torstai kului rutiinilla; päivän kohokohta oli retki Selloon, josta ostin itselleni juoksuhousut - en trikoita, vaan ohutta tuulenpitävää kangasta olevat housut jotka ovat osoittautuneet erinomaisiksi pyöräilyhousuiksi. Kokeilin myös muutamia kireitä ihonmyötäisiä malleja, mutta hienoista teknisistä ominaisuuksistaan huolimatta ne näyttävät päälläni niin törkeiltä, että en kehtaisi mokomat jalassa ulkona näyttäytyä; monille - varsinkin naispuolisille - ne sopivat ja soisin niiden käytön tältä osin vielä yleistyvän nykyisestä.

Perjantaina kävimme aamulla poimimassa pajunkissoja: nuorempi kärryihin ja vanhempi polkemaan omaa, apupyörällistä polkupyöräänsä ja jo vain matka taittuu. Lähiseudun pajut oli koluttu sen verran tarkkaan, että matkan piti suuntautua hieman pidemmälle kotoa; parin kilometrin lenkissä kului oksien keräilyineen lähes koko aamupäivä, mutta vielä ennen lounasta ja päiväunia saatiin hiekkalaatikkokausi avattua. Pääsin myös tekemään ensimmäistä kertaa tuttavuutta siihen, miten kaksi kiireestä kantapäähän mudan peitossa olevaa lasta saadaan riisuttua ja pestyä ilman että koko kämppä on lunastuskunnossa. Omasta mielestäni onnistuin vähintään kohtalaisesti.

Eilinen lauantai oli kiireinen päivä: ohjelmassa oli heti aamusta alkaen takapihan siivousta, varastojen ja kellarikomeroiden järjestelyä ja terassin tuunaamista kesäkuntoon normaalin lauantaisiivouksen lisäksi. Loppujen lopuksi uskollinen Weber saatiin varastosta takapihalle paikkaan jossa vielä aamulla oli ollut puolimetrinen lumikasa ja illalla ahkeruus palkittiin kauden ensimmäisillä grilliherkuilla! Ruokalistalla oli intialaisittain jogurttimarinoituja broilervartaita, BBQ-marinoitua possun ulkofilettä, grillattuja kasviksia ja halloumia - vähän vaatimatonta, mutta kausihan on vasta alussa...

Tänään on harrastettu vauvauintia, virpomista ja eilisillan sotkujen siivousta. Kohtapuolin olisi tarkoitus lähteä äänestämään; ääneni saa kotikylän ehdokas johon aina välillä kylänraitilla tai bussissa törmään. Ehdokkaan valinnan olen kuitenkin tehnyt hieman rationaalisemmin perustein ja tämän pohdinnan lopputuloksena päähän pälkähti muutama hieman epäortodoksinen ajatus:

1. Jos et tiedä miksi pitää äänestää, älä äänestä
2. Jos et tiedä onko kannattamasi puolue hallituksessa vai oppositiossa tai  mikä on hallitus ja mitä oppositio tarkoittaa, älä äänestä
3. Kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita. Jotkut mielipiteet ovat hyviä (ja mahdollisesti kannatettavia); nämä mielipiteet perustuvat mitattaviin, laskettaviin tai muuten selvitettäviin tosiasioihin ja ne voidaan perustella loogisesti. Jotkut mielipiteet perustuvat ennakkoluuloihin, tahalliseen tai tahattomaan väärinymmärrykseen, puutteelliseen tietämykseen (ilman että mielipiteen ilmaisija tajuaa tietojensa puutteellisuutta) tai ihan suoraan valheeseen. Nämä mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin edellä mainitut. Äänestä ehdokasta jonka mielipiteet kuuluvat, ainakin pääosin, ensimmäiseen kategoriaan.

Onnea arvontaan!

Toiset kävelee, toiset pyöräilee

Maanantaina se vihdoin tapahtui, kuopus oppi kävelemään! Isosiskon yllytyksestä ja valmennuksesta rohkaistuneena tyttö päätti maanantaina iltapäivällä kävellä koko olohuoneen poikki kuin olisi ollut vanha tekijä kävelybisneksessä. Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava ettei tämä ihan yllätyksenä tullut; neiti on kävellyt itseään huonekaluista tukien jo puoli vuotta ja viime ajat vain minimaalisesti jostain tukea pitäen - ennen tätä ilman tukea kävely ei ollut kuitenkaan onnistunut muutamaa askelta pidemmälle. Kun samana päivänä vielä alaleukaan ilmestyi lähes ehjästä rivistöstä useita kuukausia uupunut etuhammas, niin päivämäärää 11.4. voidaan pitää varsin merkityksellisenä lapsemme kehitykselle. Ehdotan, että tapahtumaa juhlistetaan valtakunnallisena isien kaljoitteluiltana tulevina vuosina ja vuosikymmeninä.

Alkuviikko on kulunut muuten huomattavasti rauhallisemmissa merkeissä kuin viime viikon loppupuoli. Oma pyöräilykausi on tullut avattua. Tähän mennessä pyörälenkkejä on takana kaksi kappaletta ja kilometrejä hieman yli kolmekymmentä - ei vielä paljon, mutta jos parin, kolmen lenkin viikkovauhtia pitää yllä koko kesän, kertyy kilometrejä ihan mukavasti syksyyn mennessä. Vanhemmalle lapselle on polkupyörä harkinnassa ja pitkän tuumailun jälkeen olemme päätymässä Tunturi Poniin; jos jollakulla on tästä pyörästä kokemuksia, hyviä tai huonoja, niin kommentteja otetaan mieluusti vastaan ennen pyörän ostamista. Pyörä tuntuu pienen kokeilun jälkeen sopivan robustilta ja siitä puutuu kaikki se tilpehööri (muovikori, muovinen tavarateline, jne.) joka menee rikki ensimmäisten käyttöviikkojen aikana. Itselläni on jälleen alkanut tehdä mieli maastopyörää: kyseessä on jokakeväinen intohimo. Muutamia käytettyjä maastopyöriä on tullut netistä katseltua, mutta sopivia ja sopivan hintaisia ei ole kovin paljon tarjolla, tai ne menevät heti. Saa nähdä jääkö pyörän ostaminen tänäkin kesänä ajatuksen tasolle.

Leipävertailussa on päädytty vaarallisille vesille: kävin ostamassa yllä olevassa kuvassa olevan tuoreen, ymmärtääkseni taikinajuureen tehdyn ja muutenkin herkullisen maalaisleivän maanantaina. Leipä oli tuore, valtavan iso ja edullinen (paino 1 kg, hinta 1,99). Ainoa mikä häiritsee on ostospaikka: Niittykummun Lidl. Ei silloin kun minä olin nuori Lidl:sta saanut kuin halpaa saksalaista olutta ja makkaraa. Mihin tämä maailma on menossa?

Kiirettä pitää

Viimeisestä blogipäivityksestä on kulunut jo varsin pitkä aika, mutta en vain ole yksinkertaisesti ehtinyt istua koneen ääreen ja kirjata ajatuksia ylös.

Hurlumhei alkoi torstaina heti aamusta: kymmenen aikaan aamulla eräs kaverini tuli haastattelemaan minua osana työpaikkansa koulutusohjelmaa. Keskustelu aaltoili liikennepolttoaineista Greenpeaceen ja takaisin. Ennen tätä haastattelua oli toki viety vanhempi lapsi päiväkotiin ja nuorempi ulos kärryihin nukkumaan. Haastattelun loputtua ehdin juuri laittaa makkarasopan tulille, kun toinen kaverini tuli poikansa kanssa lounaalle. Jonkin aikaa tästä äitini saapui paikalle ja myöhemmin iltapäivällä vielä isäni. Tässä vaiheessa meitä oli siis kuusi ihmistä taloudessa, mutta pääluku kasvoi seitsemään kun vanhempi lapsi haettiin päiväkodista. Kaverin vaimo tuli hakemaan poikaansa vielä saman iltapäivän aikana kun isukki, eli kaverini, suuntasi kohti samaa haastattelua jonka olin jo aamulla saanut suoritettua kätevästi keittiössäni.

Jossain välissä ehdin taikoa spagetti bolognesen kaapista löytyneistä aineksista, jota syötiin ennen kuin oli aika lähteä viemään vanhempaa lasta muskariin. Muskarin jälkeen olisi periaatteessa ollut hieman aikaa rauhoittua ennen  illan tennistuntia, mutta toisin kävi: isännöitsijä soitti ja kertoi, että kellarin lattialla oli 5 senttimetriä vettä. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan ominaisuudessa riensin tarkastelemaan tuhoja. Uppopumppu jonka tehtävä on poistaa kellarissa olevasta kaivosta sinne valunut vesi viemäriin, oli lakannut toimimasta ja niin vedenpinta oli päässyt nousemaan yli kaivon reunojen. Onneksi pumppu saatiin toimimaan ja vedenpinta laski nopeasti; käytävien kuivaamisessa ja oman kellarikomeron tyhjentämisessä oli kyllä oma hommansa, eli lepoon ei juuri jäänyt aikaa. Onneksi mitään kovin kriittistä ei tuhoutunut ja näyttää että tulvasta selvittiin melko lievin vaurioin. Yllättäen illan tennispelit eivät olleet kovin loisteliaat omalta osaltani, sillä väsymys alkoi painaa yhdeksästä kymmeneen kestäneen pelivuoron aikana.

Perjantaina piti heti aamusta soitella kuivausfirmoja läpi ja opastaa valittu urakoitsija kellariin, jotta puhaltimet saatiin asennettua. Kellarissa on hyrrännyt koko viikonlopun neljä tuuletinta ja ainakin tällä hetkellä näyttää että kuivaus on onnistunut hyvin. Päivän muussa ohjelmassa oli seurustelua omien vanhempien kanssa, jotka, luojan lykky, olivat edelleen kylässä ja kykenivät huolehtimaan lapsista sillä aikaa kun isä suoritti sankaritekoja taloyhtiön hyväksi. Ilta kului yksinhuoltajasimulaatiossa; vaimo oli kaverinsa kanssa viettämässä tyttöjen iltaa. Kahden lapsen kanssa saunominen ei ole kovin rentouttava kokemus, se ainakin muistui taas mieleen. Loppu hyvin kaikki hyvin: lapset saatiin puhtaina nukkumaan, vatsat täynnä ravitseva ruokaa eli nakkeja ja ranskalaisia.

Lauantaina jätin vaimon tekemään työhommia kotiin ja lähdin lasten kanssa evakkoon: aamupäivä kului polkupyöräkauppoja kierrellen ja iltapäivä mummolassa, jonne sain lapset vietyä päiväunille. Iltapäivän ohjelmaan kuului myös kirpparipöydän tyhjennys; vaikka läheskään kaikki tavara ei mennyt kaupaksi, jäi viikolta käteen yli 75 euroa voittoa. Myymättä jäivät mm. Turo Tailor Red Label -puku ja Tiger of Swedenin pikkutakki, mutta sen sijaan rumat kukkamaljakot ja vanhat kahvipurkit revittiin käsistä - kummia ovat kirpparikansan mielihalut. Illalla vielä poikien kanssa Helsinki Beer Festivalille ja lauantai oli pulkassa.

Tänään sunnuntaina oli ohjelmassa perinteisesti vauvauintia ja vähemmän perinteisesti polkupyörien keväthuoltoa. Pyöräilykausi on nyt virallisesti avattu, ai että on hienoa!

Kävelyä ja tahmeutta

Eilinen tiistai oli hieno päivä, joskin varsin kävelypainoitteinen: aamulla kävelin lastenvaunujen kanssa Sinimäkeen järjestelemään kirpputorin myyntihyllyä ja sen jälkeen lenkki jatkui Mankkaan läpi Tapiolaan lounaalle. Lounaan jälkeen ohjelmassa oli jonkin verran ostosten tekoa ja vielä lisää kävelyä, eli mahtavassa kevätsäässä kotiin. Kun iltakävely Sellon William K:hon ja sieltä takaisin kotiin lasketaan mukaan, oli koko päivän kävelysaldo15 kilometriä (joista 10 kilometriä lastenvaunuja työntäen).

Tämä päivä ei alkanut ihan niin aurinkoisissa merkeissä; sekä itselläni että nuorimmalla lapsella oli jälleen yskä yltynyt yön aikana, eikä lapsen nuha osoita ainakaan parantumisen merkkejä. Yhtämittaista sairastelua on kestänyt jo vähintään kuukauden päivät: maaliskuun alusta alkaneella ajanjaksolla ei ole koettu yhtään päivää etteikö joku perheemme jäsen olisi ollut kipeänä. Testattu on norovirusta, nuhaa, kuumetta ja kurkunpään tulehdusta; tähän kun pistetään vielä päälle helmikuussa kärsityt korvatulehdukset, niin mitta alkaa pikku hiljaa olla täynnä sairastelua. Vaikka oma yleiskunto on lisääntyneen liikunnan ansiosta parempi kuin pitkään aikaan, alkaa jatkuva sairastelu rassaamaan itseäkin henkisesti - lapsista puhumattakaan. Edellinen vastaava sairastelujakso oli aivan talven alussa, marraskuun puolivälistä vuodenvaihteeseen. Toivottavasti tämänkertainen jakso ei ainakaan ole pidempi.

Sanoista tekoihin

Viikonloppu kului koko lailla perjantaina aloitetun kirpputori- ja siivousprojektin merkeissä. Kävimme lauantaina koko perheen voimin Ikeassa ostamassa henkareita ja säilytyslaatikoita lastenvaatteita varten, mutta yllättäen mukaan tarttui myös uusi petauspatja; jälleen kerran muutaman kympin reissu vaihtui useamman satasen reissuksi. Ei voi kuin ihmetellä ja ihailla miten tehokas Ikean myymäläkonsepti on, sillä liikkeestä on täysin mahdotonta poistua ostamatta itselleen jotain suunnittelematonta. Puolustukseksemme voin sanoa, että petauspatja tuli ostettua tarpeeseen: vanha on jo poisheittokunnossa ja uuden hankkimisesta oli käyty useita vakavia keskusteluja. Muovipurkeissa kasvatettavista keittiöyrteistä ei puhetta ole ollut, joten ne on laitettava heräteostoksen piikkiin. Ikean patjoja voi muuten kokeilla kotona 90 päivää, eli tarpeeksi härskillä asenteella voisi kotiin saada ilmaiseksi uuden patjan neljästi vuodessa.

Lauantaihin kuului myös käynti Varustelekan myymälässä: olin tilannut heidän nettikaupastaan läjän kevään muotiasusteita, mutta ostamani takki sekä lippis osoittautuivat liian suuriksi. Palvelu oli hyvää ja vaihto kävi käden käänteessä; varustelekan liiketila on lisäksi tutustumisen arvoinen paikka sinänsä, vaikka ei armeijamuotia omaksensa kokisikaan. Varustelekan nettisivuilta voi aistia tietynlaista hirtehistä huumoria - kukapa voisi olla hymyilemättä näitä tuotekuvauksia lukiessaan:

• Tsekkiläinen PVC-ydinsuojaviitta hupulla ja kengillä, uudenveroinen
• Upseerin nahkamantteli, musta
• NVA kuminen suojahaalari SBA-1, uudenveroinen

Sunnuntaina oli tuttuun tapaan vuorossa vauvauintia ja iltaohjelmana kirpputorille menevien vaatteiden lajittelua, hinnoittelua ja hintalappujen kiinnittämistä. Sinänsä itsepalvelukirpputorin idea on varsin mainio, mutta vaatteiden kanssa säätämisessä menee kyllä rutkasti aikaa ennen kuin ne ovat siististi hyllyssä myyntikunnossa. Etukäteisvalmisteluista ei kannata itselleen tuntihintaa laskea, sillä muuten on olemassa suuri riski että vaatteet päätyvät UFF-laatikkoon kirpputorihyllyn asemasta.

Kirpputoreja, kierrätystä ja huutokauppaa

Loppuviikko on mennyt lievän sairastelun merkeissä: nuorempaan lapseen jo Levillä iskenyt kurkunpäätulehdus iski torstaina myös vanhempaan lapseen ja isään. Kuumetta ei ole ollut kummallakaan, mutta sen verran vetämätön olo on kummallakin ollut, ettei päiväkotiin tai harrastuksiin ole kummallakaan ollut asiaa.

Nyt kun nuorempi tytär on jo yli vuoden vanha - itse asiassa kohta jo puolitoistavuotias - alkaa olla aika luopua kaikenlaisista vauvatarvikkeista, pienistä lastenvaatteista ja muusta sälästä joille ei, ainakaan tämänhetkisen konsensusnäkemyksen mukaan, ole meillä enää tulevaisuudessa käyttöä.

Kävin eilen lasten kanssa koemielessä kiertämässä muutaman kirpputorin lähimailla, Lafkanin Kauniaisissa ja Akselin itsepalvelukirpputorin Mankkaalla. Ainakin tämän kokemuksen perusteella molemmissa paikoissa käy väkeä ja myynnissä oleva tavara on pääosin hyvälaatuista. Meillä on jo iso kasa lastenvaatteita on lajiteltuina myyntiä varten, ensi viikolla on tarkoitus pistää niitä myyntiin ainakin Akseliin. Viikonloppuna pitäisi saada vielä hintalaput kaikkiin ja samalla kehiteltyä jokin markkinahenkinen, näyttävä ja toimiva esillepano tavaroille jotta hyllyä ei tarvitse käydä joka päivä järjestämässä, mutta ihmisten on silti helppo löytää sieltä etsimänsä vaatteet.

Toinen samaan aihepiiriin liittyvä hankkeeni on enemmän tietotekninen, ja näin ollen itseisarvoisesti kannatettava, kaunis ja jees. Tutustuin eilen pintapuolisesti nettipalveluun nimeltä Netcycler. Kyseessä on hieman nettihuutokaupan tapaan toimiva kierrätyspalvelu, jossa voi joko luopua omista tarpeettomista kamoistaan ilmaiseksi tai sitten ehdottaa vaihtokauppa johonkin esineeseen mitä tosissaan tarvitsee. Laitoin palveluun ilmoituksen meille tarpeettomaksi jääneestä vauvojen turvakaukalosta; samalla ilmoitin, että suostun vaihtamaan sen joko lasten polkupyörään tai isommalle lapselle sopivaan turvaistuimeen. Logiikka ei sinänsä vaikuta ihan toimivalta (oletusarvoisesti joku jolla on jo isommalle lapselle tarkoitettu turvaistuin ja tarvitsee vauvojen turvaistuinta, ei välttämättä halua isommasta istuimesta luopua), mutta tässä tulee palvelun logiikka esiin: vaihtokauppa voi käydä myös ringeissä, eli turvakaukalon tarvitsijalla ei tarvitse olla jotain mitä minä haluan, jos jollain muulla käyttäjällä on ja tämä joku muu on taas halukas käymään vaihtokauppaa turvakaukalon tarvitsijan kanssa. Monimutkaista ehkä, mutta kohta joka tapauksessa nähdään miten homma toimii.

Laitoin myös samasta kaukalosta ilmoituksen Huuto.net -palveluun, eli samalla tulee verrattua kumpi on tehokkaampi ja fiksumpi tapa päästä eroon tarpeettomasta tavarasta ja saada jotain suuresti himoitsemaansa (kuten rahaa) tilalle.

Takaisin arkeen

Lomalta palaaminen arkeen on ollut hieman oudompi kokemus kuin odotin; jotenkin sitä on tottunut että lomalta palataan takaisin töihin, mutta nyt palattiinkin vain kotiin ja samaan arkeen kuin ennen reissua. Lapset ovat olleet, oikeutetusti, väsyneitä reissusta koko alkuviikon, joten riitelyä on itse kukin ehtinyt jo alkuviikon aikana harrastaa. Lomaviikko tuntuu tällä hetkellä henkiseltä vedenjakajalta hoitovapaassa, eikä ajatus töihin palaamisesta enää tunnu mitenkään kauhean epämiellyttävältä. Juna kääntyy, kuten armeijassa on tapana sujuvasti sutkauttaa.

Viime viikolla tuli poronkäristystä, grillimakkaraa ja lohta eri muodoissaan syötyä enemmän kuin tarpeeksi, joten tällä viikolla on tullut kokattua hieman normaalia eksoottisempaa kotiruokaa. Maanantai-iltana tein hampurilaisia: pihvit luomujauhelihasta ja Halmeen leipomon erinomaisia sämpylöitä alustaksi - toimii! Sämpylät ostin Tapiolasta, Pieni Ruokakauppa nimisestä puljusta. Ostin samalla myös Halmeen kauraleipää, joka menee omaan top kymppiin heittämällä, leipä kamppailee samoista sijoista aikaisemmin kokeilemani Haagan ohraleivän kanssa.

Eilen oli vuorossa erinomaisen maukas ja helppo pasta-ateria, jonka pohjana olevan reseptin pöllin tuoreimmasta Koti&Keittiö -lehdestä.

Savumuikkupasta

• 1 prk savumuikkuja, itse käytin Kala-Erkin Inarin Savumuikkuja öljy-tillikastikkeessa (koska niitä oli purkillinen kotona)
• Pastaa

Kastike:

• 2 prk ranskankermaa (ensi kerralla korvaan tämän smetanalla)
• Tilliä (tuoretta jos on, kuivattukin käy)
• 2 rkl sitruunamehua
• Suolaa, pippuria

Pastan kiehuessa valmistetaan kastike sekoittamalla kaikki kastikeainekset keskenään. Kastike kaadetaan höyryävän pastan joukkoon ja sekoitetaan. Annos viimeistellään savumuikuilla ja merisuolalla. Syödään.

Radiohiljaisuus ohi

Tarkkaavainen lukija saattaa olla huomannut, että tähän blogiin ei ole ilmestynyt uutta tekstiä yli viikkoon. Syy asiain tolaan on se, että vietimme perheen kanssa hiihtolomaviikon Lapissa, tarkemmin ottaen Levillä. Olimme saaneet vuokrattua tuttavilta kelomökin aivan Levitunturin kupeesta, alle kilometrin matkan päästä Hullusta Porosta ja eturinteestä.

Reissu oli kaikin puolin mainio. Meitä oli neljä aikuista ja neljä lasta; matkaseurueeseemme kuuluvalla tuttavapariskunnalla on samanikäiset lapset kuin itsellämme, joten ainakin vanhemmista lapsista oli toisilleen leikkiseuraa. Nuoremmat lapset eivät vielä juuri keskenään leikkineet, mutta eivät myöskään olleet toisilleen sanottavasti häiriöksi. Lapsenhoidollisista velvollisuuksista huolimatta ehdin rinteeseen viitenä päivänä seitsemästä ja murtomaahiihtokilometrejäkin kertyi useita kymmeniä. Olen aikanani ollut intohimoinen laskettelija, mutta opiskeluaikaisen rahapulan ja muiden syiden takia harrastus on ollut pitkän aikaa taka-alalla. Toinen syy harrastuksen hiipumiseen on epäilemättä se, että kun on laskenut yhden talven kausikorttilaisena Vail:ssa, eivät Himoksen rinteet Suomeen palattua oikein jaksaneet sytyttää. Harrastus jäi siis pitkäksi aikaa tauolle, mutta nyt tuntuu että kipinä on löytynyt uudestaan. Vein reissun aikana vanhemman lapsen hiihtokouluun ja ehkä jo ensi talvena pääsemme yhdessä sahaamaan Etelä-Suomen nyppylöitä seuraavaa pidempää hiihtolomareissua odotellessa. Tai miksei sitä nyt sitten samoin tein lähtisi Kalliovuorille, kai sieltäkin konsultti töitä saa...

Luin viime viikon aikana kirjan jota suosittelen kaikille. Kyseessä on Tim Jacksonin 'Prosperity without Growth' ja se pohtii nimensä mukaisesti sitä, olisiko elämä länsimaissa mahdollista ilman pakollista talouskasvua. Nykyinen talousjärjestelmä on, kuten vuoden 2008 finanssikriisi osoitti, erittäin haavoittuva, ja perustuu sille, että jatkuvan talouskasvun aikaansaamiseksi ihmisille on valmistettava enemmän ja enemmän tavaroita ostettaviksi ja kulutettavaksi vaikka niiden valmistus kuluttaa kiihtyvällä vauhdilla uusiutumattomia luonnonvaroja. Hallitukset ovat helisemässä kun samaan aikaan pitäisi painaa kaasua ja jarrua; ihmiset pitäisi saada toisaalta vähentämään luonnonvarojen kulutusta ja hiilidioksidipäästöjä ja taas toisaalta kuluttamaan lisää jotta talouskasvu ei vaarannu. Kirjaa esittää ideoita siitä, miten hyvinvointi voisi olla mahdollista saavuttaa myös ilman jatkuvaa luonnovaroja tuhlaavaa talouskasvua, mutta mikään yksityiskohtainen kansantaloudellinen opas se ei ole. Ainakin omia insinööriaivojani häiritsi se, että nekin vähät yhtälöt joille kirjan laskelmat oli perustettu, olivat lineaarisia, kun taas reaalimaailmassa juuri mikään ei ole. Lukemisen arvoinen kirja silti. Kirjoittaja Tim Jackson ei ole mikään turha ituhippi, vaan professorismies ja brittihallituksen (ainakin sen edellisen) neuvontantaja kestävää kehitystä koskevissa asioissa. Seuraavana lukujonossa on samaa aihepiiriä suomalaisesta näkökulmasta käsittelevä Osmo Soininvaaran 'Vauraus ja aika'; enköhän siitäkin muutaman rivin kirjoita, kunhan olen saanut luettua.

Hurja keikkakokemus

Eilinen torstai kului vielä osittain sairastelun merkeissä, vaimo sai viimeisenä perheestä kokea vuorokauden mittaisen nestepaaston ihanuuden. Sinänsä ihan kiva tauti, intensiivinen, mutta ohi jokaisella käytännössä 24 tuntia alkamisesta. Aamulla vaimon kunto vielä hieman jännitti, sillä hänen toipumisestaan oli kiinni oma pääsyni kuukausia odotetulle keikalle. Vaimon olon kohentuessa oma mielialani parani samaa tahtia; puolilta päivin oli jo selvää että pääsisin irtautumaan illaksi jäähalliin. Megadeth ja Slayer, here I come!

Keikkaa pohjustettiin Ravintola Töölössä, tummanpuhuvan ja pitkätukkaisen seurakunnan keskellä. Ravintola mainostaa että heiltä saa Töölön parasta ruokaa, mutta ainakin omasta mielestäni interiööri ei kutsunut juurikaan kokeilemaan. Ei tarjolla tosin ollut ruokalistaakaan, panineja olisi kenties saanut jos olisi osannut kysyä. Oluen juontiin paikka sen sijaan soveltui erinomaisesti.

Itse keikka oli vielä parempi kuin odotin. Megadeth aloitti oman settinsä tasan 20:30, kuten aikataulussa oli kerrottu, ja lopetti sen minuutilleen 21:40. Vaikutti suunnitellulta ja niin se tietysti olikin; nykyajan liveshowt ovat lähempänä sekunnilleen hiottua musikaaliesitystä kuin Woodstockia, mutta ainakin soitto vaikutti noin tuhat kertaa spontaanimmalta kuin U2:n soitto Olympiastadionilla viime kesänä; sillä keikalla mitään ei oltu jätetty sattuman varaan ja ainakin itselleni jäi tunne että katselin editoitua DVD:tä livekeikan asemasta. Joka tapauksessa Megadeth rokkasi äärimmäisen nautittavasti ja soitto kulki todella tarkasti. Välispiikkejä taisi olla jopa kolme, eli meininki oli asiallisen karua, kuten pitääkin.

Illan toinen esiintyjä Slayer oli vielä parempi. Slayer soittaa äärimmäisen kovaa, mutta korvatulppienkin kanssa kuunnellessa saundi oli erittäin hyvä. Suihkukoneen volyymillä tulevat bassorummut tärisyttivät koko vartaloa heti bändin aloittaessa, ja muutenkin Dave Lombardon rummutus muistutti enemmän isoa kovilla kierroksilla käyvää dieselkonetta (saksalaista, sillä Lombardo ei tee virheitä) kuin mitään instrumenttia. Tom Arayan puheääni on äärimmäisen miellyttävää kuunneltavaa, lähes kuten Juhani Kontiovaaralla, mutta kun mies alkaa laulaa voi vain ihmetellä miten ihminen voi laulaa niin äärimmäisellä tavalla. Vieläkin puistattaa, harvoin on mikään keikka jättänyt yhtä täpinöihin kuin tämä.

Paastoa ja hiljentymistä

Pää tuntuu tällä hetkellä yhtä tyhjältä kuin vatsa, koko alkuviikko tuntuu pyyhkiytyneen mielestä. Syy on helppo päätellä: koko perhe on kärvistellyt koko alkuviikon ärhäkän vatsataudin kourissa. Nuorimmainen oli saanut ensimmäiset oireet jo sunnuntaina, mutta on selvinnyt kokonaisuudessaan varsin vähällä tästä harjoituksesta - vaipanvaihtovälit ovat tihentyneet, mutta muuten neiti on ollut koko lailla oma terhakka itsensä. Maanantain ja tiistain välisenä yönä vanhempi lapsista oksensi ja silloin oli viimeistään selvää missä merkeissä viikko tulee sujumaan.

Tiistai kului kotosalla kämppää siivotessa (ihan viikkosiivousta...) ja pientä toipilasta hoivatessa, kunnes noin viiden aikaan illalla vetovastuu siirtyi vaimolle; jouduin itse vuoteen (ja vessan) omaksi. Oppimiskokemuksena se, että lavuaariin ei kannata oksentaa: lavuaarin tukoksen avaaminen vatsatautisena ei ole kovin mieltä ylentävää hommaa. Tänään aamulla olo oli jo parempi, mutta sängyssä kului pitkälle iltapäivään asti. Nyt olo alkaa olla jo parempi, toivottavasti pahin on takana. Nyt vaan jännätään miten huomisen Megadeth/Slayer -keikan käy jos vaimo vielä saa saman taudin. Parempiakin alkuviikkoja on koettu.

Kiireinen viikonloppu

Kylläpä yhteen viikonloppuun mahtuu monenlaista tapahtumaa... Perjantai-iltapäivänä työskentelimme lasten kanssa postmodernin taiteen parissa takapihalla: tuloksena erästä juankoskis-tamperelaista lyyrikkoa muistuttava lumiukko, joka jäänee talven viimeiseksi. Apurahoja emme tähän saaneet, joten Vesa-Matti Saarakkala voi nukkua yönsä rauhassa.

Myöhemmin illalla kävimme vielä kaveriporukalla katsomassa Q-teatterin Corto Maltese -näytelmää, kuten taisin edellisessä postauksessani jo kertoa. Hyvä näytelmä, vaikkakin alku oli varsinkin juonen perustana oleviin sarjakuva-albumeihin tutustumattomalle jonnin verran sekava; näyttämöllä tapahtui todella paljon ensimmäisen puolen tunnin aikana. Harvoin teatterista tulee pettyneenä ulos, eikä niin käynyt tälläkään kertaa: teatteriin pitäisi tulla lähdetyksi paljon nykyistä useammin.

Lauantaina kävin käyttämässä parturilahjakorttini, sillä illalla oli taas tarve näyttää säädylliseltä: illan ohjelmana oli toiset akateemiset vuosijuhlat kahden viikon sisällä. Tällä kertaa vuorossa oli Suomen Ylioppilaskuntien Liiton 90-vuotiskinkerit, joihin prinssipuolison ominaisuudessa osallistuin. Paitaa silittäessä ja pukua päälle pukiessa oli vahva tunne siitä että olen kokenut kaiken tämän aiemminkin - déjà vu vahvistui vielä illan aikana, sillä sekä juhlapaikka että illan menu olivat täsmälleen samat kuin kaksi viikkoa aikaisemmin, viinejä myöten. Eiköhän nämä vuosijuhlat nyt ole vähäksi aikaa nähty.

Tänään sunnuntaina vietettiin sitten rokulipäivää koko perheen voimin: lapset palasivat mummolasta puolilta päivin, iltapäivällä nukuttiin päiväunia ja setin kruunasi illallinen Grilli Torossa. Ei hassumpaa.

Perjantaita

Hurjia uutisia Japanista, toivottavasti maanjäristyksen ja tsunamin tuho ei ole niin suuri kuin mitä uutisten perusteella tällä hetkellä vaikuttaa. Lähipäivät näyttävät miten tilanne kehittyy - toivottavasti ainakin maassa asuvat tutut ovat kunnossa, vaikka eihän sitä nyt onnettomuutta toivo tuntemattomillekaan.

Suomessa järistys ei tuntunut, joten suuntasimme aamulla jo totuttuun tapaan kohti Karhunpesän avointa päiväkotia. Lapsilla oli hauskaa ja nyt heidän nukkuessaan päiväunia on hetki aikaa päivittää blogia.

Mitään kovin tähdellistä kerrottavaa ei tällä kertaa ole. Keskiviikkoiltana kävin katsastamassa Coenin veljesten uusimman leffan 'Kova kuin kivi', alkuperäiseltä nimeltään 'True Grit'. Kerrassaan mainio elokuva; useita viime aikojen lännenfilmejä vaivannut pastissimaisuus loisti poissaolollaan, kyseessä oli yksinkertaisesti hieno ja kaunis elokuva joka sattui olemaan myös lajityyppinsä, eli lännenelokuvan, puhdasverinen edustaja. Tänään illalla on tarkoitus mennä katsomaan Q-teatterin Corto Maltese -näytelmää ja huomenna vuorossa ovat jälleen yhdet akateemiset vuosijuhlat. Menoa ja meininkiä piisaa ja hyvä niin.

Ai niin. Kirjoitin aikaisemmin blogissani siitä miten mielestäni parturissa tulisi asiakaspalvelua kehittää. Neuvoistani otettiin siihen malliin vaarin, että postin pitäisi kantaa tänään kotiin lahjakortti parturiin. Kriittinen kuluttaja kiittää kauniista eleestä, vaikka ei tämän blogin tarkoitus olekaan mikään erityinen kulutusblogi olla. Tattis!

Thairuokaa ja eräs ratkaisu Fermin paradoksiin

Eilinen oli ihan mukava päivä. Tiistaiseen tapaan kävimme ulkona lounaalla; tämänkertaiseksi lounasruokalaksi sai kelvata Sello Rex:ssä Leppävaarassa oleva Lime Leaf -niminen thaikkupaikka. Ei ruoka nyt aivan kehnoa ollut, mutta en kyllä näe mitään syytä mennä kyseiseen ravitsemusliikeeseen uudestaankaan. Lounasbuffet oli varsin mitäänsanomaton ja kuudesta lämpimästä pääruoasta kaksi oli kuin suoraan Lidl:n pakastepussista otettuja: friteerattuja kananpaloja ja sipulirenkaita. Muutama ruoka vaikutti selvästi paikan päällä tehdyiltä (tämä siis hyvä asia), mutta mitään ekstaattista makuelämystä nekään eivät tarjonneet. Natriumglutamaatissa ei oltu säästelty, jano oli seurana pitkään. Ruoan päälle vielä hieman lattepappailua Caffi:ssa ja sitten kotiin. Iltapäivän ohjelmaan kuului vielä vanhemman lapsen vieminen luistelemaan. Espoon kaupunki lopettaa tietääkseni jääkenttien kunnossapidon maaliskuun alussa, eli kyseessä saattoi hyvinkin olla viimeinen luistelukerta tänä talvena.

Tänään tie vei heti aamulla Tapiolaan.  Tarkoitus oli käydä maksamassa maanantailta rästiin jäänyt lääkärimaksu Pikkujätissä (jossa lääkärikäynti on mahdollista ostaa velaksi jos Kela-kortti on jäänyt kotiin; näin säästyy siltä vaivalta että joutuisi itse hakemaan korvaukset Kelasta. Mahtavaa palvelua!); ostaa Children of Bodomin uusi levy ja tomaattimehua. Lääkärimaksu tuli maksettua, mutta levy ja tomaattimehu jäivät ostamatta. Dementian merkkejä? Ostin sentään Haagan leipomon ohraleipää ja saman puljun ruislimpun. Ohraleipä menee samantien suosikkilistalle, mutta ruislimppu ei ole yhtä hyvä kuin Kannistolla.

Tapiolasta kotiin kävellessä oli aikaa ajatella, kun lapsikin sattui sopivasti nukahtamaan kärryihin. Tämänkertainen ajatusrakennelma on Esko Valtaojan innoittama ja koskee Fermin paradoksia. Nobelisti Enrico Fermin nimiin laitettu paradoksi on kaikessa yksinkertaisuudessaan kysymys "Missä he ovat?". Koska maailmankaikkeus on ääretön ja todistettavasti kyvykäs tuottamaan älyllistä elämää (koska me kerran olemme täällä asiaa ihmettelemässä, kts. antrooppinen periaate), niin miksi he eivät ole täällä? Esko Valtaoja käsittelee juuri lukemassani kirjassaan 'Kosmoksen siruja' tätä asiaa herkullisesti. Valtaojan käsittelemät, alun perin englantilaisen Stephen Webbin kehittelemät pääskenaariot ovat:

1. He ovat täällä
2. He ovat olemassa mutta eivät ole vielä ottaneet yhteyttä
3. Heitä ei ole 

Näistä skenaarioista kolmas on, kenties arkijärjen vastaisesti, helpoin hylätä. Pelkästään omassa Linnunradassamme on tuhansia ja taas tuhansia planeettoja joilla voi potentiaalisesti olla elämää; jo pelkän todennäköisyyslaskennan perusteella on käytännössä mahdotonta että olisimme täällä yksin. Kolmas vaihtoehto on kenties helppo perustella teologisesti, mutta ei loogisesti.

Ensimmäinen vaihtoehto mahdollistaa villeimmät skenaariot, esimerkiksi että koko tuntemamme maailmankaikkeus on vain meitä varten luotu kulissi. Elämme täällä kosmisessa eläintarhassa täysin tietämättöminä siitä että olemme osa jonkin korkeamman älyn suorittamaa koetta; söpöjä leluja tai lemmikkejä. Tätä vaikka kuinka monista scifileffoista tuttua ajatusta, uskomatonta kyllä, testataan parhaillaan.

Toinen vaihtoehto on mielestäni todennäköisin: joko älykästä elämää on todella hyvin harvakseltaan  maailmankaikkeudessa tai sitten meihin ei ole vaivauduttu ottamaan yhteyttä. Kaikkien  yllä mainittujen skenaarioiden pohjalla on tieto siitä että oman galaksimme, Linnunradan, tähdet ovat keskimäärin 2 miljardia vuotta vanhempia kuin aurinkomme. Kaksi miljardia vuotta on pitkä aika: maapallo on noin 4,5 miljardia vuotta vanha ja elämää maapallolla on ollut noin 3,5 miljardia vuotta. Homo Sapiens lajina on noin 200 000 vuotta vanha, kirjoitustaitoisia olemme olleet noin 6000 vuotta, tietokoneita meillä ollut noin 70 vuotta ja avaruusaikaa olemme eläneet noin 60 vuotta. Mihin älykäs elämä pystyykään 2 miljardissa vuodessa - melkoinen etumatka. Onkin todennäköistä, että mikäli älykästä elämää on lähietäisyydellä eivät he välttämättä edes yritä kommunikoida kanssamme - emme mekään yritä opettaa bakteereille ja muille proteiinimöykyille kvanttimekaniikkaa. Toinen vaihtoehto on se, että vaikka he yrittäisivät kommunikoida ei meillä ole mahdollisuutta sitä ymmärtää.

Oma veikkaukseni on, että vaikka avaruus todennäköisesti kuhisee elämää, on älykäs elämä harvinaista. Samaan tuntuu Valtaojakin päätyvän. Hän tosin jättää paradoksin auki; ilmeisesti hänen ylitsepursuava optimisminsa ja luottamuksensa älyn voimaan estää häntä vetämään sitä johtopäätöstä - ja nyt tulee se oma ajatukseni - että vaikka älykästä elämää on voinut syntyä, ei etumatka ole välttämättä kahta miljardia vuotta. Ihminen on osoittanut kykynsä tuhota omaa planeettaansa mahtavalla vauhdilla, eikä aikamme välttämättä riitä siihen että pääsisimme lähitähtiin ennen kuin käytämme oman maapallomme loppuun - miten siis voisimme odottaa alieneilta järjellisempää käytöstä älyn kehityksen alkuvaiheessa? Muitakin tuhoskenaarioita on helppo keksiä: avaruus on  täynnä asteroideja jotka voivat pyyhkäistä kehittyneetkin sivilisaatiot pois tähtikartalta ennen kuin ne ehtivät levittäytymään ympäri universumia; lähes koko ihmiskunnan kirjoitettu historia on syntynyt laina-ajalla: seuraavan sadantuhannen vuoden pituisen jääkauden olisi pitänyt alkaa jo Rooman valtakunnan aikana -  kaikenlaista evoluutiota muutama miljardia vuotta taaksepäin siirtävää voi tapahtua ja on todistettavasti tapahtunutkin. Näitä pohdiskellessa Perussuomalaisten mahdollinen vaalivoitto asettuu omaan mittakaavaansa.

Olutta!

Viikonloppu meni varsin mahtavissa merkeissä. Olimme lauantaiaamusta sunnuntai-iltapäivään panemassa olutta; kaverini pienpanimoprojekti on edennyt siihen vaiheeseen, että pääsimme tekemään ensimmäistä suuremman mittakaavan koe-erää kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Viikonlopun aikana saatiin 200 litran satsi amber alea tehtyä, ja ainakin tässä vaiheessa vaikuttaa että kaikki meni juuri niin kuin pitikin: satsi lähti hallitusti käymään, neste oli kirkasta ja tuoksu mahtavan hyvä. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja pääsemme huhtikuussa maistelemaan. Saa nähdä miten pitkälle rahkeet oluen tekemisessä riittävät, ainakaan innosta ei ole pulaa. Olisi hienoa päästä mukaan pienpanimoskeneen luomaan Suomeen uutta olutkulttuuria ennen kuin Keskustapuolue senkin pilaa.

Hoitovapaa alkaa hämmästyksekseni lähestyä jo puolenvälin rajapyykkiä. Olen ollut pois töistä jo kaksi ja puoli kuukautta ja toinen mokoma on edessä. Tässä vaiheessa alkaa olla selvää, etteivät kaikista hurjimmat kuvitelmani hoitovapaan aikana tehtävistä asioista luultavasti etene; musiikkia ei ole juuri tullut tehtyä eikä kotistudiota rakennettua, mutta kirjoja olen sentään saanut luettua lähes suunnitellusti. Sohvalla makaamista Angry Birds:iä pelaten ei ollut suunnitelmissa. Basso on edelleen treeniksellä jonne sen joulukuussa jätin väliaikaisesti - eipä ole tullut juuri soitettua. Olen ajatumassa harmaaseen välitilaan jossa hoitovapaasta on vaikea enää keksi kauhean paljon uusia ja innostavia puolia, mutta töihinkään ei vielä huvita palata. Tuntuu että päivät kuluvat rutiinilla, eikä esimerkiksi siitä että voi liikkua vapaasti kaupungilla arkisin keskellä päivää saa enää irti sykähdyttävää onnen tunnetta. Onneksi kaikenlaista kivaa on edessä ihan lähiviikkoinakin ja töihin paluuseen on vielä aikaa; kyllä tässä ehtii vielä tehdä vaikka mitä!

Nopeaa hehkutusta

Sekä eilen että tänään on ollut mahtava ilma - niinpä olen pyrkinyt kävelemään mahdollisimman paljon ulkona kameran kanssa, nuorempaa lasta kärryissä työntäen. Molempina päivinä olen päätynyt kävelylenkilläni Tapiolaan; eilen vähän vahingossa ajelehtien ja tänään ihan tarkoituksella. Eilen tulin ensimmäisen kevätpäivän innoittaman ostaneeksi siemeniä kevätkylvöjä varten: ainakin avomaankurkkua, vihreitä papuja, kesäkurpitsaa ja habanero-chilejä olisi tarkoitus pistää takapihalle kasvamaan kunhan metri lunta ensin sulaa pois ja saan viime juhannuksesta asti kesken olleen istutuslaatikkoprojektin valmiiksi.

Tänään suuntasin askeleeni tarkoituksella kohti Tapiolan vanhaa ja arvokasta ydintä, Mäntyviitaa. Osoitteeseen Mäntyviita 6 avattiin eilen Tapiolan ensimmäinen sushi-ravintola ja pakkohan sitä oli päästä testaamaan. Paikan päällä Sushi Art -niminen ravintola osoittautui mainioksi tuttavuudeksi; sushi oli tuoretta ja valmistettiin vasta tilauksesta, vihreä tee oli erinomaista, samoin palvelu. Ainoat miinukset olivat syöttötuolin puuttuminen ja se, ettei pankkikortti toistaiseksi käynyt maksuvälineenä. Molempien asioiden pitäisi korjaantua lähiaikoina, eli uusi testireissu on edessä tulevaisuudessa. Silloin lupaan olla jopa olla sytyttämättä ravintolan rekvisiittaa; tänään onnistuin tönäisemään muovisen koristekukka-asetelman lastenvaunuja ovesta ulos peruuttaessa suoraan ulkotuleen.

Suosittelen kokeilemaan ravintolaa, vaikka ennen leffakäyntiä Kino Tapiolassa. Lähipalvelut eivät pysy pystyssä ellei niitä käytä.

Kevättä ilmassa

Alkuviikko on kulunut leppoisasti. Maanantaina kävimme setäni ja kummitätini luona Tammisalossa vierailulla. Talossa on oma saunaosasto ja uima-allas, joten iltapäivän pakollisiin kuvioihin kuului myös uiminen ja saunominen. Mikäpä siinä, hauskaa puuhaahan se on, varsinkin lapsille. Nuorempi tosin nukkui päiväunia sillä aikaa kun vanhempi tytär piti uimatreenejään; uiminen kellukepötkylän kanssa sujuu jo mainiosti, toivoa sopii että ennen kesää ja mökkikauden avausta vanhempi oppii jo uimaan ihan ilman ylimääräisiä kellukkeita.

Näin viitsimisrajoitteisena pullamössösukupolven edustajana on pakko nostaa hattua setäni harrastuneisuudelle: hänen mieliharrastuksensa on ollut iät ja ajat vanhojen autojen, eritoten Mercedes Benz -merkkisten, korjaaminen ja niiden kanssa ropaaminen. En tiedä onko hän ikinä ostanut uutta autoa, mutta parhaimmillan käytettyjä mersuja on hallussa ollut kuusikin kappaletta. Nyt oli työn alla, ihan katsastusta varten, häntä jo kohta kaksikymmentä vuotta palvellut vuoden -84 mallia oleva farmari; niin vain yli seitsemänkymppinen herrasmies hitsaa auton pohjaa kuntoon, taittelee pellistä uusia peruutusvalokotelon heijastinpintoja ja vaihtaa pakoputkea. Uutta, tai uudempaa, ei halua ostaa koska eritoten tämä työn alla oleva auto on niin mahdottoman hyvä; siinä on mm. hydropneumaattinen lisäjousitus takana. Tämä saksalaisen insinöörityön taidonnäyte mahdollistaa valtavan lastimäärän ilman että ajo-ominaisuudet muuttuvat oleellisesti, ja jo pari vuotta uudemmista malleista tämä herkku poistetttiin ilmeisesti liian kalliina. Mersumies on tosimies.

Eilinen kului varsin perinteiseen tapaan; vanhempi lapsi meni päiväkotiin ja kävimme nuoremman kanssa lounaalla tapaamassa kaveriani ja hänen lastaan, tällä kertaa Tapiolassa Fusion Square -nimisessä kiinalaisessa ravintolassa. Lounas oli hyvä ja maittava, suosittelen. Invavessassa oli erinomaiset mahdollisuudet vaipanvaihtoon ja ravintolassa on hyvin tilaa lastenvaunuille, kunhan 60-luvun alussa suunnitellusta, ahtaasta tuulikaapista pääsee peremmälle. Palvelusta on sinänsä lounasbuffetin yhteydessä turha puhua, mutta lastenruoan sai pyytämällä lämpimäksi ja lastenistuimia löytyy kaksi kappaletta. Hieman vanhempia lapsia varten ravintolan nurkasta löytyy jopa pieni leikkitila. Loppupäivä kului kotioloissa, illan kävelylenkkiä lukuunottamatta.

Tänään on niin hieno keväinen ilma, että blogipäivitys saa jäädä tähän; ulos on päästävä. Jo muutamana aamuna ilmassa on ollut selvästi kevään tuoksua, tänä aamuna erityisesti. Valon määrän lisääntymisen näkee jo aamulla herätessä, eikä pakkanenkaan pure enää samaan tahtiin kuin vielä viime viikolla. Kyllä tämä tästä!

Vuosikertavuosijuhla

Lauantaina historian siivet havisivat. Osallistuin ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen akateemiseen vuosijuhlaan, Kemistikillan Kondensatioon. Vuosijuhla oli järjestysnumeroltaan jo sadaskahdeskymmenes; kunnioitettava ikä opiskelijajärjestölle, tai mille järjestölle tahansa. Kemistikillan perustamisvuodesta kului vielä kaksi vuosikymmentä ennen kuin kauppatieteilijät saivat oman järjestönsä pystyyn; tätä katkeraa tosiseikkaa oli kuulemani mukaan jokunen ihminen kokoontunut samaan aikaan Finlandia-talolle muistelemaan. Pientä lisänostalgiaa sai irti siitä, että olin itse melkoisen intensiivisesti mukana 110-vuotisjuhlien järjestämisessä; kymmenen vuoden kulumista omista opiskeluajoista ei ole ihan helppo niellä.

Juhla oli erinomaisesti järjestetty, ohjelma oli laadukasta ja ruoka, suureksi yllätykseksi, oli myöskin erinomaista. Tämä ei ole aikaisempien muistikuvieni mukaan vuosijuhlissa mikään itsestäänselvyys. Iso kiitos kaikille järjestäjille! Vanhoja opiskelukavereita löytyi paljon lähes 400 kutsuvieraan joukosta ja ilta kului rattoisasti kuulumisia vaihdellen, juomalauluja laulaen ja mitä nyt sitten ikinä tehden. Pieni haikeus täyttää kuitenkin mielen: vaikka kaikki oli vuosijuhlaksi juuri niin kuin pitää ja homma toimi, tajusin viimeistään eilen että kymmenen vuoden takaisiin aikoihin ei ole palaamista. Samaa fiilistä mitä vuosijuhliin opiskeluaikoina liittyi en usko enää tavoittavani; nyt kaikki tuntui, tietysti aivan todenmukaisesti, moneen kertaan koetulta. Sekä akateemisiin traditioihin että inttislangiin pätee, että niiden ei tarvitse kauheasti muuttua vuosien saatossa. Jokaiselle uudelle sukupolvelle kokemus näistä on tuore, eikä puutumista heti tapahdu. Vasta ulkopuolelta, työelämästä tai reservistä, näkee homman vähän eri perspektiivistä; ulkopuolisen näkökulmasta vuosijuhlatraditiot vaikuttivat, no, jos eivät naiiveilta, niin ainakin selkeästi tiettyyn elämänvaiheeseen kuuluvilta. Näinhän sen tietysti pitää ollakin: aika aikaansa kutakin.

P.S. Aika lailla se neekerin sielun pimeys särähti korvaan Teekkarihymnissä, olisikohan aika jo päivittää sen sanat tälle vuosituhannelle?

Mahtava keikkakokemus ja normiperjantai

Eilinen torstai ei ollut päivistä parhaita ja syy siihen oli yksin minun. Kaveri sai houkuteltua keskiviikkoiltana Bar Looseen katsomaan hienoa keikkaa: Loosen pienellä, mutta sitäkin tunnelmallisemmalla, lavalla esiintyivät Genitaalinärpes sekä Koljosen Tiekiista yhteisen EP:n julkaisukeikalla. Kuten edellä olevasta arvata saattaa, on meininkiä varsin vaikea kuvailla jälkikäteen.  Asiaan perehtymättömille (jollainen itsekin olin vielä keskiviikkona aamupäivällä) kerrottakoon, että Koljosen Tiekiistassa soittavat paremmin Viikate -nimisestä orkesterista tutut Arvo "Ari" Viikate sekä Kaarle "Kalle" Viikate ja joku kolmas jätkä. Bändin nimi tullee erään Fakta Homma -sarjan jakson mukaan ja orkesterin esiintymisasuksi teetätetyt verkkaritakit muistuttavat varsin paljon, elleivät täysin Auliksen päällä nähtyä pukinetta. Korjatkaa jos olen väärässä. Tämä lienee sitä huumoria.

Torstaina oli pinna väsymyksen takia hieman kireällä, eikä oikein mikään, illan tennispeli mukaan lukien, tuntunut sujuvan kuten piti. Perjantai olikin sitten jo onneksi toista maata; aamulla lähdimme lasten kanssa Tapiolaan kirjastoon ja syömään lounasta Escaféssa. Hieman yllättäen on oman henkilökohtaisen pizzalistani kärkipäähän hiipinyt kyseisen paikan Alla Pepe pizza, jossa on täytteenä artisokan sydämiä, tuoretta pinaattia ja parmankinkkua. Myös lapsille pizza tuntui kelpaavan; nelivuotias soi yli puolet aikuisten lätystä - kohtuullinen uroteko, vaikka välipala ei ymmärrettävästi myöhemmin iltapäivällä maistunutkaan. Yleisesti ottaen koko päivän on ollut hyvä fiilis, tästä on hyvä jatkaa akateemisten vuosijuhlien täyttämään viikonloppuun!

Hevimeininkiä

Eilinen paluumatka mummolasta yhden lapsen kanssa sujui erinomaisesti. Pendolino kulki luotettavasti ja ajallaan. Lähes 6 euroa kalliimmalle lipulle ei kuitenkaan tunnu saavan vastinetta, sillä ainakin Helsinki - Joensuu -välillä yli 160 kilometrin tuntinopeus on hyvin hetkellistä ellei jopa niin olematonta. Intercity kulkee käytännössä yhtä nopeasti kuin Pendolino ja siellä on leikkivaunu, toisin kuin Pendolinossa.

Vanhempi tytöistä jäi mummolaan muutamaksi päiväksi hiihtolomaa viettämään, mutta nyt näyttää että flunssa vesittää nämä suunnitelmat; jos tytön olo ei radikaalisti parane, niin kotiutuminen on edessä jo huomenna. Harmin paikka. Tänään vietimme kuitenkin yksilapsisen perheen elämää: kävin tytön kanssa tervehtimässä vaimoa töissä ja suuntasimme koko paikalla olevan perheen voimin syömään lounasta Hämeentie 64:ssä sijaitsevaan kahvilaan. Paikka on varsin hämmentävä; ulkonäöltään se vastaa perisuomalaista kahvilaa, mutta tarjolla on joka päivä sushi-buffet 8,90 euron hintaan. Sushi oli tuoretta, mutta saattaa olla että tiukin sushi-hifistelijä olisi tarjonnalle nyrpistellyt nenäänsä - minä en. Varsinkin silakka-maki oli eksoottinen ja hyvänmakuinen elämys. Keittiössä kokki rullaili lisää syötävää samaan tahtiin kuin asiakkaat niitä buffetista söivät. Sushin lisäksi tarjolla oli salaattia, misokeittoa ja ruuan päälle vielä teetä tai kahvia. Kelpo lounas!

Lounaan jälkeen kävin vielä hakemassa Tiketistä ennakkoon ostetut liput kahdelle timanttiselle keikalle: Megadeth ja Slayer jäähallissa 17.3.2011 sekä varsinainen jymypaukku, eli Opeth ja Mastodon Helsingissä Sonisphere-festareilla heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Kyllä nyt kelpaa!