Terveisiä Toscanasta

Viikko radiohiljaisuutta takana ja hyvästä syystä: vietin toiseksi viimeistä hoitovapaaviikkoani Toscanassa, Castiglion Fiorentinon kaupungissa perheen, appivanhempien ja vaimon siskon perheen kera. Loma oli kerrassaan mainio; kaupunki oli niin pieni ja reissuja Italiaan takana niin monta, että mitään suorituspaineita nähtävyyksien katselusta tai turistikohteisiin tutustumisesta ei ollut. Aika kului pääasiasssa vuokraamamme huvilan pihapiirissä auringossa istuen ja lukien, kirsikoita poimien, uima-altaassa räpiköiden ja muuten lomaillen.

Ruokaa tuli tehtyä paljon, ravintoloissa emme juurikaan ehtineet (tai viitsineet) ruokailla, muutamaa pizzanhakureissua lukuunottamatta. Omat odotukseni raaka-aineiden suhteen olivat korkealla, mutta on pakko sanoa että tilanne paikan päällä tuotti hienoisen pettymyksen: paikallisten supermarkettien valikoimat olivat suomalaiseen tavarapaljouteen tottuneelle hyvin vaatimattomat, mutta toisaalta harvassa suomalaisessa pikkukaupungissa on Stockan lähiruokavalikoimaa vastaavaa tarjolla. Paras valikoima oli Lidl-tyyppisessä Penny Marketissa, josta sai myös saksalaista olutta erittäin halvalla. Vihannekset olivat parempia kuin Suomessa, leipomosta ostettu leipä järjestään huonompaa (makuasia, mutta muhun ei paikallinen suolaton vehnäkäntty erityisesti vedonnut) ja oliiviöljy taivaallista. Hyvät paikalliset viinit (esim.Chianti Classico) maksoivat korkeintaan viisi euroa pullo, toimivan tissuttelupunkun sai jo kahdella eurolla - eläköön EU:n maataloustuet! Oliiviöljyä ostin pienestä herkkukaupasta litran mukaan 6,5 eurolla; kauppias annosteli sen suoraan lasipulloon suuresta rosterisäiliöstä; tarkan euron miehenä tyydyin kierrätettyyn viinietikkapulloon, sillä uudesta patenttikorkillisesta lasipullosta olisi joutunut maksamaan euron verran panttia...

Hieno lomaviikko takana, viimeinen hoitovapaaviikko edessä. Sanattomaksi vetää.

Polkupyöräunelmia

Viikko tähän asti on ollut melkoista haipakkaa. Unohdin edellisessä postauksessa mainita siitä, että elvytimme kaverin kanssa pitkään tauolla olleen tradition tiistaisesta lounastapaamisesta.  Tämänkertainen paikka oli Nihtisillassa sijaitseva Pakistanilainen ravintola Peshawar. Olen käynyt paikassa syömässä kymmeniä kertoja työpaikkalounasta, mutta nyt edellisestä kerrasta oli, sattuneesta syystä, vierähtänyt viitisen kuukautta. Ravintola sijaitsi ennen Olarissa, nyt jo edesmenneen MiniManin yläkerrassa, mutta muutti Kiloon noin vuosi sitten. Tämä uusi paikka on vähintäänkin erikoinen: alunperin kyseessä lienee jonkin suurehkon elektroniikkatehtaan työpaikkaruokala, jossa on sen jälkeen toiminut toinen toistaan epämääräisempiä lounaskäristämöitä. Ravintola näyttää edelleen kulahtaneelta lounasruokalta, mutta ruoka on erinomaista. Naan-leipä kuuluu aterian hintaa ja se tuodaan uunituoreena pöytään; kasvisruoat ovat erinomaisia, eikä liharuoissakaan ole moittimista. Kalaruokana oli ennen lähes joka kerta kuhaa chili- , inkivääri- tai curry-kastikkeessa, mutta nyt näyttää  siltä että kuhaa saa vain joka toinen päivä - ei huono sekään. Paikan ovat löytäneet sekä Nihtisillan valko- että sinikaulustyöntekijät; aikanaan laskin parhaimmillaan kymmenen Kilon poliisia lounastamassa ravintolassa samaan aikaan.

Tiistai-iltana lähdin polkupyöräajelulle tarkoituksenani testata uskollisen fillarini maastokelpoisuutta. Reitti kulki Villa Elfvikin ja Säterinmetsän polkujen kautta Kiloon, ja kuinka ollakaan, löysin itseni lopulta verkkoaidan takaa ihailemasta samaista Ravintola Peshawaria, jossa olin päivällä käynyt lounastamassa. Viimeistään tämä ajelu vakuutti minut kahdesta asiasta:

1. Metsässä ajaminen on äärimmäisen kivaa
2. Nishiki RH75 ei ole paras mahdollinen työväline em. harrastukseen, vaikka onkin erinomainen yleispyörä

Keskiviikkona kävin illalla ihan vain pikkuisen ajelemassa pyörällä ja samalla katsastamassa paikallisia maastopyöräliikkeitä. Kauppa-Veljet osoittautui ala-arvoiseksi: palvelua sai vain jonottamalla kassalle ja myyjien asiantuntemus, mikäli sellaista oli, ei ainakaan keskustelussa välittynyt. Poistuin liikeestä nopeasti ja tyhjin käsin. Seuraava kohde oli Lauttasaaressa sijaitseva Pyorahuolto.com. Äärimmäisen ärsyttävästä nimestään huolimatta paikka jätti hyvän maun suuhun: palvelu oli erittäin ystävällistä, asiantuntevaa ja myyntihenkistä. Myyjä jopa uskalsi suositella halvempaa mallia kalliimpien kustannuksella, vaikka molemmat olisivat mahtuneet esittämääni budjettiin. Viimeinen etappi oli Lauttasaaren Pyörä. Käyntikokemus oli jotain kahden edellämainitun väliltä; myyjää sai etsiä, mutta kun sellaisen viimein sai käsiinsä oli palvelu ihan ystävällistä ja pätevää.

Kun palasin reissusta kotiin oli kotona jo odottamassa vaimon sisko perheensä kera, tuomisinaan kilo marmorifilettä. Juhlan aiheeksi kävi esimerkiksi vaimon uusi työpaikka. Mitäpä siinä voi mies tehdä: grilli kuumaksi ja eläin sihisemään. Erinomainen ateria kaiken kaikkiaan. Lehmä oli tosin saada kostonsa, sillä onnistuin sytyttämään kaasugrillini tuleen: jätin grillin tavan mukaisesti täydelle teholle grillauksen jälkeen, tarkoituksenani puhdistaa se heti kun suurimmat orgaaniset jäämät ovat palaneet pois. Grilli oli kuin olikin jäänyt puhdistamatta viime kesän jäljiltä ja kun avasin luukun hulmahti grillistä lähes metrinen liekki kohti taivaita: grilliin jääneet rasvajämät olivat saaneet aikaan kunnon hiilipalon, jota täysillä oleva kaasupolttimo ruokki. Tarkastustilanteessa grillin lämpömittari näytti yli 400 astetta celciusta, joten ainekset kunnon katastrofiin olivat käsillä. Tilanne saatiin kuitenkin hallintaan kun tajusin sulkea luukun, kääntää kaasun virtauksen pois päältä ja irrottaa kaasupullon. Grilli sammui nopeasti itsekseen tämän jälkeen.  Lappasin jäähtyneestä grillistä puolisen litraa hiiltä ulos ja kaikki näyttää toimivan kuten pitääkin. Laatupeli tuo Weber, sillä edellämainitun kaltainen paloharjoitus ei näyttänyt sulattaneen edes muoviosia, metalliosista nyt puhumattakaan. Erinomaisen tehokas grillinpuhdistuskeino, jota kuitenkaan en suosittele laajempaan käyttöön.

Torstaina oli sitten edessä väistämättömän myöntäminen: maastopyörä pitää saada. Soitin pyöräliikkeeseen että laittaisivat kokeilemani mallin sivuun ja illalla kävin hakemassa pyörän itselleni. Nyt polte ajohommiin on kova, vaikka eilen kävinkin hieman kokeilemassa lähimaastossa. Eilisen ohjelmassa oli pyörän ostamisen lisäksi päiväkodin kevätjuhla ja hirmuinen pyykkisouvi kotona: saimme vihdoin pyykkikorissa kuukausikaupalla maanneet liinavaatteet viikattua kaappiin, normaalin puhdaspyykkivuoren lisäksi.

Tänään perjantaina kävimme tyttöjen kanssa kaupungilla. Lounas Carrollssissa ja ilmapallo Marimekon muotinäytöksestä; enempää ei lapsen onnelliseksi tekemiseen tarvita, mutta olen varma että vähempikin riittäisi.

Kansallistunnetta ja myötähäpeää

Sunnuntai oli monin tavoin hieno ja ikimuistoinen päivä. Aamu oli leppoisa: kerrankin ei ollut kiire mihinkään, sillä päätimme jättää vauvauinnin väliin lapsien flunssan vuoksi. Päivällä tein puutarhahommia (ilman Ilkka Kanervaan liittyviä assosiaatioita) ja iltapäivän lopuksi lähdimme koko perheen voimin eväsretkelle Villa Elfvikiin. Nuorempi kulki kärryissä ja vanhempi omalla polkupyörällään, kilpaa ystäväperheen lapsen kanssa. Seuraamme liittyi edellä mainitun ystäväperheen lisäksi myös toinen tuttavapariskunta lapsineen. Kielten sekamelska oli melkoinen, sillä seurueemme jäsenten syntymäpaikat vaihtelivat Suomesta Italian ja Chilen kautta Israeliin (tai Venäjälle).

Sunnuntai-ilta oli sitten ikimuistoinen syystä joka tuskin kaipaa enempää kertausta. Pelin viimeinen erä palautti mieleen kuudentoista vuoden takaiset tapahtumat kuin ne olisivat tapahtuneet eilen ja adrenaliinirysäyksen tasaannuttua nukahdin onnellisena miehenä. Hieno peli ja ansaittu voitto. Eilinen kansanjuhla Kauppatorilla palautti mieleen myös vuoden 1995 tapahtumat, mutta vähän toisessa mielessä. Ensimmäinen ajatus ohjelmaa televisiosta seuratessani oli hölmistynyt epäusko, joka vaihtui pian syvään myötähäpeään: miten on mahdollista että täällä soi taas Den glider in ja Sakari Kuosmanen laulaa Finlandiaa ihan päin helvettiä? Eikö kuudessatoista vuodessa ole tapahtunut mitään? Miten hölmöjä me oikein olemme?

Tänään ehdin ajatella asiaa hieman syvällisemmin. Kyse on mielestäni jälleen kerran ironian olemuksesta. Sakari Kuosmanen ja Den glider in toimivat mainiosti (tai toimivat ainakin ennen eilistä) ironisina piikkeinä yleistä junttimaisuutta ja perussuomalaisuutta vastaan. Jos eilinen kansanjuhla olisi vietetty punavuorelaisessa baarissa, vallilalaisessa yksityisasunnossa tai otaniemeläisessä opiskelijasolussa, ei kukaan olisi tuntenut myötähäpeää. Ironiaan sisältyy lähtökohtaisesti oletus siitä, että vastaanottava osapuoli on riittävän fiksu tajuamaan ettei alkuperäisen kommentin esittäjä ole tosissaan.

Tästä eteenpäin skenaarioita on karkeasti ottaen kaksi:

1. Eilisen tapahtuman järjestävä osapuoli ajatteli suomalaisen lätkäyleisön olevan niin tyhmää, että nolo toisinto vuodelta 1995 riittää ohjelmaksi. Miksi nähdä vaivaa, kun humalaiseen yleisöön uppoaa huonompikin (itse asiassa luokattoman huono) show
2. En ole itse riittävän fiksu tajuamaan tapahtuman ironista ulottuvuutta, vaan omien ennakkoluulojeni uhri. Oletan siis virheellisesti, että suomalainen lätkäyleisö on niin tyhmää, ettei se tajunnut eilisen tapahtuman hienoa ironisuutta

Show selkeästi upposi yleisöön, joten joko:

a) kymmenet tuhannet muut ihmiset ovat urpoja ja minä en
b) minä olen, mutta muut eivät

Kummankohan vaihtoehdon toivoisi olevan totta?

Kevätväsymystä ja kesäflunssaa

Nyt jo kalkkiviivoilla oleva viikko on ollut yksi koko hoitovapaan raskaimmista. Nuoremmalla lapsella on ollut räkätauti viime viikon lauantaista lähtien ja torstaina sen sai myös vanhempi lapsi; viikko on tullut näin ollen vietettyä maanantaita lukuunottamatta koko lailla kotioloissa. Kun tähän yhtälöön lisää vielä valvomisen aiheuttaman väsymyksen, on kotona oleminen on loppuviikkoa kohti alkanut ahdistaa melkoisesti. Ehkä tämä tästä helpottaa kunhan flunssa hellittää otteensa perheestä ja itse malttaa mennä illalla aikaisin nukkumaan. Huomisen jälkeen ei ainakaan tarvitse enää katsoa lätkää vähään aikaan.

Keskiviikkona ei muistaakseni tapahtunut mitään ikimuistoista. Torstain kohokohtiin kuului pyöräily tennishallille ja takaisin: aluksi 10 km pyöräilyä hallille, tunti pelaamista ja vielä 10 km takaisin. Perjantaina oli aavistuksen verran vetämätön olo heti aamusta. Pääsin illalla poistumaan kotoa sen verran, että saimme pullotettua jälleen kerran 11 pulloa olutta ja maistelemaan muiden tekemiä tuotoksia lähiolutravintolassa, jossa myös lätkämatsin seuraaminen onnistui luontevasti. Illan parhaimpiin kokemuksiin kuuluivat Malmgårdin Panimon IPA ja Granlundin ilmaveivi, respectively.

Tänään vaimo lähti jo aamulla ystävänsä polttareihin, joten vietin suuren osan päivästä (jälleen) kahdestaan väsyneiden ja nuhaisten lapsien kanssa. Aamupäivän ohjelmassa oli käynti Kampissa: lounas Don Corleonessa, leipäostokset Kannistolta ja väsynyttä kitinää bussissa. Päiväunien jälkeen hieman helpotti, sillä lähdimme linturetkelle Suomenojalle ja sieltä mummolaan viettämään iltaa. Kotiin palatessa olikin jo aika lasten mennä nukkumaan ja isän päivittää blogia.

Kesän merkkejä

Taas on päässyt vierähtämään luvattoman pitkä aika siitä kun viimeksi kirjasin ajatuksiani ylös, mutta ei voi mitään; tuntuu että rauhallisen hetken löytäminen kirjoittamista varten on huomattavasti vaikeampaa kuin hoitovapaan alussa. Syynä tähän on ainakin se, että kuopus jonka kanssa kotona suurimman osan ajasta vietän, ei nuku enää kuin yhdet päiväunet päivässä: isän vapaa-ajasta on toisten päiväunien myötä poistunut ainakin 1,5 tuntia. Toinen syy lienee se, että kävelevä taapero vaatii hieman kokonaisvaltaisempaa valvontaa kuin lattialla makoileva vauva. No, oli miten oli, tässä sitä tekstiä taasen tulee.

Torstaina suoritin hallitun pehmeän laskun työelämään: kävin toimistolla vaihtamassa työkoneeni upouuteen. Koneen lisäksi käyttöjärjestelmä meni päivitykseen, mikä tarkoitti että täydellistä kopiota vanhasta XP-koneesta ei millään saanut siirrettyä uuteen Windows 7 -koneeseen. Kadonnutta sähköpostiarkistoa metsästäessä ja uuden käyttiksen toimintatapaa opetellessa kului yksi aamupäivä toimistolla rattoisasti. Onneksi itselläni on vielä lähes kuukausi aikaa ennen kuin työt alkavat; voin pikkuhiljaa opetella käyttämään konetta. Aikaisemmilla kerroilla tämänlaiseen ylellisyyteen ei ole ollut varaa, vaan pahimmillaan on täytynyt mennä suoraan asiakaspalaveriin vain kaksi tuntia vanhan koneen kanssa ja opetella uusien työkalujen käyttö lennosta kesken presiksen.

Perjantaina lähdimme appiukon ja tyttöjen kanssa mökille jo puolilta päivin. Matka sujui varsin leppoisasti, muutaman pysähdyksen taktiikalla, mutta kenties hieman vähemmän sokeripitoista välipalaa olisi ollut syytä nauttia, sillä nuorempi lapsi oksensi autoon noin 150 metriä ennen mökille saapumista. Onneksi lapsen vatsa oli täynnä mansikkahilloa ja keksiä, joten sotkun siivoaminen ei ollut mitenkään kauhea kokemus odöörinsä puolesta...

Viikonloppu kului rattoisasti mökkeillessä. Vaimo ja anoppi saapuivat lauantaina aamupäivällä ja vihdoin koti-isällä oli hetki aikaa rentoutua saunaa lämmitellen ja kirjaa lukien. Rantaviiva oli siirtynyt viime syksystä viisi metriä eteenpäin: tähän on syynä sekä kuiva kevät että jatkuvat juoksutukset. Toivottavasti paikallinen ympäristökeskus on oikeassa ja vedenpinta nousee vielä vähintään puolisen metriä, muuten voi loppukesästä olla todella vaikea päästä uimaan, kun nytkään ei laiturin päässä ole kuin 10 senttiä vettä metrin asemasta. Lauantaina illalla pääsin lempipuuhani, eli grillaamaan mökille pari vuotta sitten ostamallamme hiili-Weberillä. Vaikka kaasugrilli on kätevä kaupungissa, kyllä vasta hiiligrillaus on oikeata grillaamista.  Ruokalistalla oli, jälleen kerran, ribsejä ja näiden lisäksi pekonihuntuun kääriytynyttä parsaa sekä grillattuja vihanneksia. Ribsien resepti alkaa olla hioutunut lähelle täydellisyyttä riittävän monen kokeilun seurauksena; salaisuus on siinä, että kylkisiivuja kannattaa keittää hellalla puolisen tuntia (korkeintaan tunnin, etteivät hajoa palasiksi) ja laittaa ne marinoitumaan vasta tämän jälkeen. Tämän lisäksi grillaus tulee suorittaa epäsuorasti, eli ei suoraan hiilien päällä; Weberin hiiligrilleissä on olemassa tätä tarkoitusta varten metalliset aidat (tai brikettipidikkeet) joilla hiilet voi rajata vain osaan grillin pohja-alueesta. Kun moisen setin vielä huuhtoi alas elsassilaisella valkoviinillä ja oluella, oli olo loppuillan leppoisan lämmin ja pörröinen.

Sunnuntaina paluu kotiin ja suoraan ruokapöytään: kävimme päivällisellä tuttavien luona, jossa saimme sekä piemontelaista punaviiniä (nuorta Nebbioloa, arvaan...) että aitoa piemontelaista risottoa - tai ainakin syntyperäisen piemontelaisen kokkaamaa. Aivan loistavaa, huolimatta siitä että lapsia alkoi väsymys painaa pitkistä päiväunista huolimatta. Illalla uni maittoi koko perheelle, kunhan ylikierroksilla käyneet piltit oli saatu molemmat tainnutettua omiin sänkyihinsä.

Eilinen maanantai oli myös aktiivinen päivä. Kävimme tyttöjen kanssa kylillä ostamassa kuopukselle sukkahousuja, nauttimassa lounasta jälleen kerran Escafessa (jonka Pizza Alla Pepe on muodostumassa omaksi standardikseni jota vasten muut pizzat tuomitaan) ja lopuksi vielä mukaan tarttui litra espanjalaisia mansikoita. Marjoja syödessä alkoi yhtäkkiä olla erittäin kesäinen olo, varsinkin kun tytöt pystyivät leikkimään ilman ulkovaatteita takapihalla pitkät tovit, isän lojuessa aurinkotuolissa lukemassa. Illan ohjelmaan kuului käynti parturissa ja vierailu Konalan Sortti-asemalla jo toista kertaa viikon sisällä - tällä kertaa olin mukana auttamassa kaveria viemään remonttijätettä ja vanhoja keittiökoneita kierrätykseen.

Saa nähdä mitä tämä päivä tuo tullessaan. Ainakin sää on niin hyvä, että lopetan kirjoittamisen tähän ja lähden takapihalle nauttimaan lämmöstä ja auringosta!

Lätkää tulee

Takana on varsin tapahtumarikas alkuviikko. Maanantain kohokohtiin kuului pyörälenkki upouudella Tunturilla asukaspuistoon: hyvin esikoinen jaksoi ajaa koko matkan edestakaisin, nelisen kilometriä. Isä ja nuorempi tytär eivät tosin pyöräilleet vaan kulkivat lastenvaunulla - kuka istuen, kuka työntäen - vieressä. Iltapäivä menikin sitten lasten osalta päiväunia nukkuessa ja sisällä leikkiessä. Illansuussa meille tuli vielä lasten serkkupoika vanhempineen kylään, joten ei mikään ihme että illalla nukahtamisen kanssa oli lieviä vaikeuksia.

Eilinen tiistai kului varsin leppoisasti nuoremman tyttären kanssa kotioloissa, joskin Kafka oli tulla kylään: hoitovapaan ajaksi henkilönumeroni töissä on deaktivoitu jotta minulle ei vahingossa maksettaisi palkkaa tai muuta yhtä katastrofaalista. Tästä ei ole mitään haittaa, paitsi jos joutuu, kuten minä eilen, tilaamaan lentolippuja matkalle jolle olen lähdössä heti töihin palaamisen jälkeen. Jokunen tunti vierähti ennen kuin tilanne selvisi ja sain liput sähköpostiini. Kaikki toimii mahtavasti niin kauan kuin olet sisällä Matrixissa, mutta auta armias jos joudut ulkopuolelle... Nyt enää jännitetään miten kireiksi turvatoimet Atlantin ylityksessä muodostuvat Osama Bin Ladenin edesmenon johdosta.

Tänään oli myös työaiheista puuhaa tiedossa. Työläppärini menee vaihtoon ja vanhan koneen saattamisessa luovutuskuntoon vierähti tovi jos toinenkin. Nyt pitäisi (konditionaali, toim. huom.) varmuuskopioiden olla kunnossa ja läppäristä luopuminen tuskin aiheuttaa suurempaa tuskaa. Olen kaiken lisäksi siinä onnellisesta tilanteessa, että mulla on kokonainen kuukausi aikaa opetella uutta käyttöjärjestelmää ennen kuin koneen kanssa pitää tehdä oikeasti töitä; edellisellä kerralla aikaa ei käytännössä ollut yhtään. Illalla kävimme vielä lankomiehen kanssa heittämässä pakettiautollisen metalliromua, puutarha- ja remonttijätettä sekä rikkinäistä elektroniikkaa Sortti-asemalle. Mainio palvelu, kaikesta tuosta rojumäärästä eroon pääseminen maksoi vain 13,50 euroa ja kama menee kaatopaikan asemasta hyötykäyttöön, ainakin suurelta osin.  Ihmiset heittävät pois aivan uskomatonta tavaraa: kierrätykseen menevän elektroniikkaromun seasta löytyi mm. täysin ehjän näköinen Playstation 3 ja muutama Singstar-mikrofoni. Joko joku oli todella päättänyt lopettaa tietojen antamisen Sonylle hakkeroitavaksi tai sitten puoliso oli antanut valita pelikoneen tai itsensä välillä. Paluukyytiin ostimme puutarhakaupasta 850 litraa puutarhamultaa, joka on nyt siististi säkeissä takapihalla. Aina sitä välillä saa asioita aikaiseksi kun vaan jaksaa viitsiä.

Lätkän MM-kisat ovat sitten alkaneet; vaikka joka vuosi yrittää vakuuttaa itselleen ettei homma jaksa kiinnostaa yhtään, on tänäänkin pakko ruveta matsia tiiraamaan. Mieheksi jonka mielestä penkkiurheilu on typerä ajanviete arvoin eilen hämmentävän kauan mitä katsoisin illalla televisiosta: Slovakia-Venäjä lätkän MM-kisoissa  vai FC Barcelona-Real Madrid mestarien liigassa. Lopputulos oli se että katsoin 15 minuuttia jälkimmäistä ja nukahdin tuoliin. Tänään uusi yritys.

Wappu 2011 eli näinkin sen voi tehdä

Vaikea uskoa, mutta neljä kuukautta koti-isyyttä on jo takana ja vain hieman yli kuukausi edessä. Edellisen kerran kun olin hoitovapaalla, esikoisen ollessa saman ikäinen kuin kuopus nyt, palasin töihin 2. toukokuuta - muistan, että tuolloin tietoisuus vapaan loppumisesta toi Ulliksella nautittuun skumppaan häivähdyksen kitkerää sivumakua, mutta tällä kertaa tätä ongelmaa ei ollut: emme käyneet lähelläkään Kaivopuistoa koko vappuna.

Perjantai oli ihan normaali arki-päivä, mitä nyt kävimme aamulla päiväkodin vappukulkueen kanssa remuamassa kylillä ja ostimme esikoiselle polkupyörän. Valinta kohdistui jo aikaisemmin kaavailemaani Tunturi Poniin ja ainakin toistaiseksi pyörä on vaikuttanut mainiolta. Iltapäivällä päiväunien jälkeen pakkasin jälkikasvun autoon ja suuntasin kohti Helsingin pimeää ydintä, Hakaniemeä. Auto ja lapset jäivät vaimolle (illaksi, pidemmästä erosta ei ollut kyse) kun suurin osa perheestämme suuntasi kohti Helsingin ja Vantaan rajaa seuraamaan prinsessahäiden koostetta televisiosta ja osa kohti lähintä baaria. Ilta kului varpajaisten merkeissä pikkutunneille, tai ainakin seuraavan vuorokauden puolelle.

Lauantaina ohjelmassa oli heti aamusta tyttären uuden polkupyörän kokeilua ja lounaan jälkeen päiväunia koko porukalla. Illan suussa suuntasimme kohti Vallilan Vapputansseja. Piknik vaihtui nyyttikesteiksi sateen vuoksi, mutta taivaan seljettyä pääsimme lähtemään ystävien asunnosta kohti tansseja. Tilaisuus oli mukava, eikä väkijoukossa ahdistanut lainkaan liikkua pientenkään lasten kanssa: tytär oli lisäksi haltioissaan, kun Pelastusarmeijan asuntolan portailla istui sellainen vapputäti joka puhalteli lapsille ilmapalloja. Ensimmäinen kosketus proletariaattiin oli tosiasia. Muuten näytti että Vallilan vappukansa koostui kaltaisistamme viherporvareista, eli tunnelma oli hillitty ja hipster-ironinen: kukapa nyt oikeasti jaksaisi kuunnella tangoa kylmenevässä illassa, vieläpä hollantilaisen laulamana. Hauskaa oli, ironialla tai ilman.

Wappuaamu valkeni kylmänä, mutta onneksi hyvin ja selväpäisenä nukutun yön jälkeen olo oli aamulla olosuhteisiin nähden mainio; tätähän olisi voinut kokeilla joskus opiskeluaikoinakin... Päivän ohjelmaan on tänään kuulunut pyöräretki anoppilaan vappulounaalle, grillausta kotipihalla ja vielä pisteeksi i:n päälle sauna. Kyllä nyt kelpaa ottaa uusi viikko vastaan.