Hyvin luistaa suksi

Viimeiset 24 tuntia ovat olleet varsin talviurheilupainoitteisia.  Eilen kävimme vanhemman lapsen kanssa luistelemassa Rautatientorin jääpuistossa. Luistelu oli hauskaa, ja on hieno huomata miten nopeasti neljävuotiaan taidot kehittyvät; jouluna saadut luistimet ovat olleet tänä talvena kovassa käytössä.

Luistelun jälkeen maistuikin ruoka. Viime aikojen Nepal-hehkutuksesta huolimatta, tai ehkä juuri sen vuoksi, emme menneet Mount Everestiin vaikka se olisikin ollut aivan torin kulmalla (ja auki sunnuntaisin) vaan valintamme oli Ateneumin kujan Morrison's. Tohdin väittää että ko. mestassa on pääkaupunkiseudun parhaat hampurilaiset: olen mielelläni väärässä, sillä eivät Morrison's:n hampparitkaan mitään mestariteoksia ole, mutta parempiakaan en ole toistaiseksi löytynyt. Lastenannos oli aivan yhtä iso kuin aikuisten annoskin, mitä nyt pihvi ehkä hieman pienempi, ja nelivuotias ravintolakriitikkomme ahtoi annoksen käytännössä kokonaan vatsaansa. Syöntiä katsellessa tunsin ylpeyttä ja kauhua.

Tänään talviurheilupäivät jatkuivat hiihdon merkeissä Silkkiniityllä.  Joulupukin vuosi sitten tuomat sukset olivat ensimmäistä kertaa käytössä ihan oikealla koneen tekemällä ladulla, ja isän suureksi ihmetykseksi hiihto sujui kuin vanhalta tekijältä. Juniorin ensimmäisen oikean hiihtolenkin pituus oli reilusti yli kilometri, aina Grilli Torolta Tapiolan Lukiolle saakka. Seuraavaksi olisi varmaan syytä keskustella eposta, steroideista ja Keskustapuolueen jäsenkirjasta.

Teetä ja klaustrofobiaa

Ajanjakso keskiviikkoillasta lauantai-iltaa kului neljän seinän sisällä, lukuunottamatta 45 minuutin kauppareissua torstaiaamuna ja tennistuntia torstai-iltana. Sisällä pysymiseen ei ollut mitään erityistä syytä, ei vaan oikein tullut lähdettyä ulos.  Jos tästä jotain on opittavissa, niin se ettei moinen erakoituminen kannata.  Lauantaiaamuun mennessä alkoivat seinät jo kaatua siihen malliin päälle, etten ollut hyvää seuraa kenellekään.  Ulos pitää päästä joka päivä, muuten hajoaa pää.

Perjantai oli kuitenkin mielenkiintoinen päivä.  Aamulla oli vanhemman tyttären päiväkodissa isovanhempien päivä, jolloin oma äitini pääsi tutustumaan esikoisen päiväkotiryhmään ja katsomaan lasten tekemiä esityksiä. Kuopuksen kanssa jäimme kotiin.  Tilauisuus oli kuuleman mukaan erittäin mukava ja on tietysti kivaa että näitä järjestetään.  Illalla vierailulle tuli vielä setämies, eli veljeni, joka oli juuri kotiutunut Nepalista.  Ilta kului mukavasti saunoessa ja reissukuvia katsellessa - pakko sanoa että kateus hiipi puseroon, kun katseli vaelluskuvia Annapurnalta.

Olin ihastunut nepalilaiseen teehen jo aikaisemmin juodessani sitä Helsingissä, muistaakseni Yeti Nepal ravintolassa Ruoholahdessa.  Nepalissa tee tehdään (ainakin ymmärtääkseni) joko kokonaan tai ainakin osittain maitoon ja se maustetaan erityisellä mausteseoksella: teemauste pitää sisällään ainakin kanelia ja mustapippuria. Kuinka ollakaan, tuliaisina saimme juurikin paikallista teetä ja teemaustetta.  Pikku hiljaa täytyy paatuneen kahvinjuojan tunnustaa, että myös teessä on oma hohtonsa - tällä hetkellä kupissa höyryää Yak Hotel Mountain Tea (sokerin kanssa, luonnollisesti) ja eilen join kaksi isoa kupillista vihreää teetä (suoraan kuppiin tehtynä ja ilman sokeria, luonnollisesti); vastaavanlaiseen teehurjasteluun en ole ikinä aikaisemmin elämässäni sortunut. Luultavasti se onkin niin, että kaikki missä on pieninkin mahdollisuus erikoisuudentavoitteluun ja hifistelyyn on lähtökohtaisesti hyvää ja diggailemisen arvoista.

Huoltotoimia ja taistelumoraalin ylläpitoa

Tänään oli aivan liian pitkään viivästyneiden huoltotoimenpiteiden vuoro: esikoinen tarhaan, kuopus kärryihin nukkumaan ja sen jälkeen kohti taistelua. Päivän tehtävänä oli vyöryttää pesuhuoneen likapyykkivuori kasoihin ja koneeseen, vallata makuuhuone takaisin lajittelemattomalta puhtaalta pyykiltä, valjastaa uusin robottiteknologia imuroimaan omat asemat irtoroskista ja suorittaa tämän päälle normaalit joukkojen huoltotoimenpiteet aterioineen ja vaipanvaihtoineen.

Puoleen päivään mennessä taistelu oli ohi ja kotirintamamies selvinnyt voittajana. Saatoin siis lähteä ulos kohottamaan taistelumoraalia - mikäpä olisikaan ollut parempi tapa kuin pulkkaretki kirpeässä pakkassäässä auringon paistaessa pilvettomältä taivaalta. Ilmassa oli havaittavissa, ei selvästi mutta kuitenkin, kevään ensi merkit: talitintit virittelivät laulua ja auringonpaiste sai lumen sulamaan mustalla peltikatolla.  Mahtavuutta!

Illalla pääsin vielä käymään henkilökohtaisessa huollossa, eli parturissa. Olen pitkään etsinyt parturiliikettä joka täyttäisi seuraavat kolme ehtoa:

• On auki kello 17:30 jälkeen, eli silloin kun työssäkäyvä ihminen ehtii paikalle
• Parturi osaa aktiivisesti ehdottaa erilaisia vaihtoehtoja siitä miten hiukset voisi leikata
• Parturi osaa ehdottaa oma-aloitteisesti seuraavaa ajanvarausta

Kokeilin tänään Kampissa olevaa GROOM Rock:ia ja ainakin kaksi yllä olevista ehdoista täyttyi: aukioloaika oli passeli (ajanvaraukseni oli kello 17:45) ja erilaisia leikkausvaihtoehtoja tuli kuin apteekin hyllyltä. Uutta aikaa ei ehdotettu, mutta parturin käyntikortin sain. Taidan antaa ko. puljulle vielä toisen mahdollisuuden.

On mielestäni aivan käsittämätöntä miten helposti asiakas päästetään parturiliikkeestä lähtemään, ainakin oman kokemukseni mukaan.  En ole ikinä törmännyt siihen että minulta kysyttäisiin koska haluaisin tulla uudestaan; jos kysyttäisiin, niin aivan varmasti sopisin uuden ajan ja palaisin takaisin. Myynnin perustotuuksia on se, että olemassa olevien asiakassuhteiden syventäminen ja laajentaminen on paljon halvempaa kuin uusien asiakassuhteiden luominen (jota tietysti pitää myös tehdä jossain määrin). Lisäksi harva asiakas luonnostaan haluaa koko ajan kilpailuttaa palveluntarjoajia, mikäli palvelu on hyvää ja hinta edes jossain määrin vastaa laatua.

Ei niin Incredible !ndia

Tiistaisen, jo perinteeksi muodostuneen, ravintolalounaan syöntipaikaksi valikoitui stokastis-intuitiivisellä metodilla Leppävaarassa sijaitseva Curry Palace.  Olin joskus käynyt paikassa syömässä liikelounasta ja silloin ruoka yllätti positiivisesti. Lastenvaunujen kanssa vaikutelma ei ollut ihan sama.

Heti sisään astuessa tuli fiilis, että emme olleet kovin tervetulleita koko paikkaan. Tilanne muuttui vielä jäätävämmäksi kun kaverini astui sisään oman alle yksivuotiaan lapsensa kanssa.  Mitään ylitsevuotavan lämmintä vastaanottoa en odottanutkaan keskellä kiireisintä lounasaikaa, mutta esim. se että tarjoilija tulisi kysymään mitä haluaisimme syödä, voisiko lapselle mahdollisesti tuoda juotavaa tai syöttötuolia, ynnä muita perusjuttuja jäi kaipaamaan.

Ruoka oli jälleen keskimääräistä parempaa intialaista mättöä; tarjolla oli kaksi liha- ja kaksi kasvisvaihtoehtoa lisukkeineen.  Hyvä että tässä ei tarvinnut pettyä. Pisteeksi i:n päälle jouduin kuitenkin vielä poistuessani (eli yrittäessäni yksin saada lastenvaunuja ovista ulos, tarjoilijoiden mulkoillessa ja osoitellessa sormella) väittelyyn siitä olinko maksanut ruokani. Ravintoloitsijan mielestä en ollut - itse olin päinvastaista mieltä.  Onneksi olin säilyttänyt kuitin, mutta voi olla että toista tämän ravintolan kuittia en vähään aikaan itselleni lunasta.

Kasvisruokaa ja kirjastoa

Maanantai oli mukava päivä, ikäänkuin hyvää jatkoa miellyttävälle viikonlopulle. Aamulla päätimme mennä luistelemaan MLL:n perhekerhon asemasta; vanhempi lapsi sai joulupukilta luistimet ja on kyllä ottanut homman hyvin haltuun ihan muutamalla harjoituskerralla.  Intoa tuntuu riittävän vielä enemmän kuin taitoa, mikä on tietysti hyvä asia - piruetteja ja hyppyjä koetetaan joka kerta, vaikka toistaiseksi jokainen yritys onkin päättynyt kaatumiseen.

Lounaan syöminen osoittautui päivän haasteellisimmaksi tehtäväksi.  Tekemäni kasviruoka, kesäkurpitsa-kukkakaali dhal, ei ihan ongelmitta uponnut makaronilaatikkoon ja lihapulliin tottuneelle neljävuotiaalle.  Nuorempi veteli annoksen ilman mitään ongelmia, mutta vanhemman kanssa sai hieman keskustella pöytätavoista ja Afrikan lapsista (Intian lapset olisi näin jälkikäteen ajateltuna ollut ehkä parempi analogia) ennen kuin lautanen tyhjeni.  Iltaruoan kohdalla annoin armon käydä oikeudesta ja alistuin paistamaan kalapuikkoja.

Päivään mahtui myös käynti kirjastossa, josta mukaan tarttui Ari Turusen kirja "Ettekö te tiedä kuka minä olen - Ylimielisyyden historiaa".  Voin suositella kirjaa lämpimästi jokaiselle esimiehenä tai vaativassa asiantuntijatehtävässä toimivalle - miksei kaikille muillekin, joita ylimielisyydestä ja itsekeskeisyydestä johtuvat eeppiset mittasuhteet saaneet tunaroinnit kiehtovat.

Hieno viikonloppu

Jotkut viikonloput ovat parempia kuin toiset, tämä oli sieltä paremmasta päästä.

Perjantai-ilta sujui jouhevasti tutustuen aluksi Sauna Hermannin löylyihin ja saunan perään Vallilan iltaelämään. Puu-Vallila näyttää hienolta, ja mikä parasta, se on sellainen maa  joista saa keskioluttuoppeja.  Illan aikana tuli testattua Pikku-Vallila sekä Pub Magneetti; näistä ensin mainittu oli lähes kaikkea sitä mitä baarilta voi vaatia. Jälkimmäinen oli vähän turhan hipster-ironinen espoolaiselle esikaupunki-isukille.

Lauantain ohjelmaan kuului pulkkamäkeä, saunomista ja vieraita Chilestä - ei ihan normilauantai.  Sunnuntaina vauvauintia, kasvisruokakokkailua ja vielä illalla käynti elokuvissa, katsomassa Kuninkaan puhe -elokuvaa.  Menköön tämä viikonloppu tälleen.

Kaksi kokemusta avoimuudesta

Onnistuin keräämään kahden päivän sisällä kaksi varsin erilaista kokemusta Espoon kaupungin palveluista, joihin kumpaankin liittyi sana "avoin".

Ensimmäinen oli eilinen käynti avoimessa neuvolassa rokotuttamassa nuorempaa pneumokokin ja influenssan varalta.  Avoin neuvola on paikka jossa rokotukset ja pienet tarkastukset hoituvat kätevästi ilman ajanvarausta, tai näin sen ainakin tulisi mennä; todellisuus on oman kokemukseni mukaan hieman toinen.  On tietysti selvää, että kunnallisen terveydenhuollon sujuvuuden kannalta on järkevää keskittää toimintoja yhteen paikkaan ja aikaan: normaaliin yhden  lapsen ajanvarauksella hoidettavaan neuvolakäyntiin kuluu puolisen tuntia ja tuossa ajassa rokottaa neljä lasta avoimessa neuvolassa. Resurssit ovat siis hyvässä käytössä eikä aikaa kulu hukkaan.  

Asiakasnäkökulmasta homma ei kuitenkaan ihan jouhevasti toimi, tässä muutamia huomioita:

• Meiltä on kotoa 300 metriä matkaa lähimpään neuvolaan  ja se sijaitsee vieläpä kätevästi samassa rakennuksessa kuin vanhemman lapsen päiväkoti.  Avoin neuvola toimii Tapiolassa, jonne on matkaa 3 kilometriä.  Ei sietämätöntä, mutta onhan tuossakin taipaleessa hommaa, varsinkin autottomalle perheelle
• Mentäessä ajanvarauksen kanssa neuvolaan voi olla varma että ulkona on puolen tunnin kuluttua. Avoimessa neuvolassa ei voi mitenkään tietää kauanko aikaa menee; on siis syytä varautua viettämään paikan päällä koko kahden tunnin aika.  Eilen aikaa kului tunti odotteluun ja 10 minuuttia varsinaiseen operaatioon
• Terveydenhoitaja oli sama kuin jonka luona olisimme käyneet lähineuvolassa.  Avoimessa neuvolassa vastaanotolla oli kaksi hoitajaa yhden asemasta

Loppujen lopuksi tilanne oli siis se, että lähdimme 3 kilometrin päähän tapaamaan samaa terveydenhoitajaa jonka olisimme voineet tavata 300 metrin päässä, jonotimme tunnin vastaanotolle koska ajanvarausta ei voinut tehdä ja jouduimme jättämään vanhemman lapsen normaalia pidempään päiväkotiin, sillä aikaa kului niin paljon ettemme ehtineet hakemaan häntä tavalliseen aikaan.  Vaikka olisimme ehtineetkin, piti päiväkodissa silti varautua myöhästymiseen, sillä en voinut antaa tarkkaa aikaa siitä milloin pääsisimme lapsen hakemaan.  Tämän lisäksi lähineuvolassa voitiin tuona aikana hoitaa vain puolet vastaanotoista koska toinen terveydenhoitaja oli avoimessa neuvolassa ja avoimessa neuvolassa vastaanotto hoidettiin tuplamiehityksellä.  Pientä viilaamista systeemissä voisi olla.

Parempi kokemus avoimuudesta oli tänään, kävimme nimittäin aamupäivällä avoimessa päiväkodissa.  Espoon kaupungin nettisivujen mukaan "Avoimet päiväkodit on tarkoitettu lapsiperheiden kohtaamispaikaksi, jossa vanhemmilla on mahdollisuus tutustua muihin aikuisiin ja lapset saavat ikäistään leikkiseuraa. Siellä voi osallistua ohjattuihin toimintatuokioihin tai leikkiä yhdessä muiden kanssa. Toiminta on avointa ja maksutonta, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita." 

Systeemi toimii loistavasti;  lapset saavat leikkiä muiden lasten kanssa, lelut ovat uusia (lasten näkökulmasta) ja leikkimiseen on tilaa.  Avoimessa päiväkodissa piirtäminen, maalaaminen ja askartelu on paljon helpompi fasilitoida kuin kotona. Syömiseen on omat tilansa, eli lounaan nauttiminen onnistuu paikan päällä.  Ei pidä aliarvioida myöskään sitä, että joskus on ihan kiva jutella aikuisten ihmisten kanssa, kun suuren osan ajastaan viettää yksin pienten lasten seurassa. Avoimesta päiväkodista tullee meidän perheen perjantairutiini, ainakin jos se minusta on kiinni.

Rock 'n' Roll

Eilinen päivä, keskiviikko, muodostui henkiseksi vedenjakajaksi työ- ja hoitovapaaelämän välillä. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tajusin että viikollakin voi tehdä kaikenlaista kun työ, lapset ja nukkuminen ei viekään vuorokauden jokaista tuntia.  Lähdin eilen lähes spontaanisti, Helsingin Sanomien innoittamana, Nosturiin keikalle katsomaan Rhino Bucket nimistä orkesteria.  En muista milloin vastaavaa herkkua olisi ollut tarjolla aikaisemmin, eli siis mahdollisuutta tuosta vaan lähteä arki-iltana ulkoilemaan.

En ollut bändistä kovin paljon aikaisemmin kuullut, mutta meininki osoittautui sellaiseksi kuin odotinkin muutaman Spottify-kuuntelun perusteella; keskikaljan ja hien hajuista hard rockia josta ei voi olla pitämättä mikäli 70-luvun AC/DC uppoaa musiikkimakuun.  Ja kenelläpä ei uppoaisi.  Bändi näytti siltä kuin elähtäneen rock-pumpun kuuluukin; kitaristi oli ulkonäollisesti suora kopio Keith Richardista vuonna 1974 ja soitti täsmälleen kuin Angus Young samoihin aikoihin.  Muuten bändi näytti siltä että laulaja vie kaljat takahuoneesta, kitaristi naiset, basisti tieteiskirjat ja rumpali taksilla kotiin keikalta.

Rutiinin herkullinen maku

Tänään oli jo toinen tiistai jolloin vein esikoisen päiväkotiin (käy siellä vain kolme päivää viikossa) ja jäin kuopuksen kanssa kotiin kahdestaan.  Viikko sitten kävimme lähes ihailemassa flaamilaisia mestareita - jotka jäivät sitten näkemättä, aivan kuten arvelinkin - ja syömässä sushia; tänään piti keksiä jotain vastaavaa. Aamulla viimeistelin keskeneräisen kirjan, joten keskustaan ei tullut lähdettyä. Tiistain ravintolalounaasta on kuitenkin sen verran houkuttelevaa tehdä säännöllisesti toistuva tapahtuma, että päätin yhdistää huvin ja hyödyn ja kävellä kärryjen kanssa 4,5 kilometrin matkan Tapiolaan, tarkemmin ottaen ravintola Kilim:iin.

Olen pitänyt paikasta jo pitkään, eikä tänäänkään tarvinnut pettyä; vaikka oli lounasaika, järjestyi pöytä lapsen kanssa sähläävälle isälle alta aikayksikön. Myös ruoka oli jälleen kerran erinomaista. Kilimin lounasbuffetissa on tolkuttoman hyvä turkkilainen alkupalapöytä, oikeastaan niin hyvä, ettei pääruokana aina olevaan kebabiin tarvitse koskea ellei aivan erityisesti halua.  Ei kebabissa mitään vikaa ole, ainakin tänään halusin erityisesti koskea myös siihen.  Lounasaikaan koko setin alkukeittoineen ja jälkiruokakahveineen saa vähän yli yhdeksällä eurolla, viikonloppuisin ja iltaisin samasta satsista saa maksaa tuplasti, eikä se silloinkaan tunnu mitenkään kalliilta laatuun nähden.

Rekkamiesruokaa lapsille, osa 2

Eräs suomalaisten perinneruokien helmistä on sianlihakastike, eli perinteinen läskisoosi.  Sitä on myös 2000-luvun kotirintamamiehen syytä osata laittaa, vaikka harva kebabilla ja hesen herkuilla makunystyränsä pilannut nykynuori sitä osaakaan arvostaa.   Meillä harjoiteltiin tänään.  Tein tupla-annoksen, eli arvatenkin harjoitellaan myös huomenna.  Ja keskiviikkona.

Läskisoosi
500 grammaa rasvaista siankylkeä palana
1 sipuli
3-4 ruokalusikallista vehnäjauhoja

Nyrkillinen voita (jos sika ei ole riittävän rasvainen)
Vettä tai laihaa lihalientä

Suolaa
Pippuria

Valurautapata
Puuhaarukka
Ruokalusikka
Vispilä
Veitsi

Ota sika pois jääkaapista hyvissä ajoin ennen ruoanlaiton aloittamista:

Valitse taustamusiikki. J.Karjalainen & Polkabilly Rebels:n Siantappolaulu toimii hyvin. Paloittele huoneenlämpöinen siankylki noin sentin paksuisiksi sivuiksi ja pilko ne vielä suupalan kokoisiksi kimpaleiksi:

Paista lihat useammassa erässä rapeiksi ja herkullisen ruskeiksi ja siirrä sivuun erilliselle lautaselle. Rasvaa ei tarvitse lisätä pannuun.

Lihojen paistuessa pilko sipuli. Kun kaikki lihat on paistettu pitäisi pannussa olla koko lailla rasvaa.  Ruskista vehnäjauhot rasvassa, lisää voita jos sian rasva ei tunnu riittävän.  Lisää vettä tai lihalientä kun jauho-rasvaseos on tumman maitokahvin väristä, mutta ei (vielä) palanutta.  Sekoita vimmatusti jotta kastikkeesta tulee tasainen. Lisää joukkoon sipuli. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna hautua miedolla lämmöllä puolisentoista tuntia, lisää vettä tai lihalientä jos kastikkeesta meinaa tulla liian paksua.  Lisukkeeksi kuoriperunoita, porkkanaraastetta, sinappia ja suolakurkkua.  Ruokajuomaksi maitoa tai olutta. Toimii.

Toinen viikonloppu

Lauantai kului linturetken, pulkkamäen ja kiukuttelun merkeissä - normipäivä. Sunnuntai vierähti taasen  iloisesti syntymäpäivätouhujen keskellä: vaikka vanhimmalle oli järjestetty jo yhdet synttärit viikolla, osallistujina kummeja ja mummeja, piti omia kavereita saada kutsua myös.  Nämä kinkerit pidettiin sunnuntai-iltana, (onneksi) melkoisen pienellä porukalla.  Onhan se hauskaa nähdä pienten silkohapsien leikkivän keskenään toveruuden ja yhteisymmärryksen hengessä ja kyllähän se on hienoa kun näkee miten onnelliseksi pienen ihmisen voi tehdä kohtuullisen vähällä vaivalla, mutta nyt saa kyllä syntymäpäivien järjestäminen riittää seuraavaksi kymmeneksi kuukaudeksi.  Tämän päivän perusteella arvelen että IKEA:sta ostetun leikkikeittiön kokoamiseen kuluu suunnilleen saman verran aikaa kuin samasta paikasta ostetun aikuisten oikean keittiön kokoamiseen.  Lastenmallin hinta lienee hieman edullisempi, sillä siihen kuuluvat kodinkoneet toimivat pattereilla.

Ostin itselleni Tommi Uschanovin kirjan "Suuri kaalihuijaus", joka kertoo yhteiskunnallisesta tietämättömyydestä. Osmo Soininvaara on kirjoittanut samasta kirjasta erinomaisen blogitekstin, jonka voi lukea täältä. Puoli kirjaa on tähän mennessä takana ja voin suositella sitä lämpimästi kaikille; erityisesti niille jotka jakavat näkemykseni siitä että inhimillinen typeryys on loppumaton luonnonvara.

Repsahduksia eli koti-isästä konsultiksi ja takaisin

Tunnustan repsahtaneeni.  Viime viikon torstai ja perjantai kuluivat töiden merkeissä; osallistuin kahden päivän työseminaariin joka järjestettiin Helsingissä.  Lapset olivat tällä aikaa mummon hoivissa, eli äitini oli meillä lastenvahtina.  Pukua päälle pukiessa torstai-aamuna oli olo vielä vähän hölmistynyt, mutta muutama tunti kaltaisteni seurassa teki tehtävänsä ja keskipäivän menessä olin taas täydessä työmoodissa. Seminaarin ohjelma oli mielenkiintoinen, illallinen ok ja ilta päättyi luonnollisesti Kalleen, torstai kun oli kyseessä (edellisestä kerrasta lienee noin vuosi aikaa, toim. huom.).  Onneksi järkeä oli päässä sen verran, että pääsin kotiin heti yhden jälkeen, sillä seuraavan aamun ohjelma alkoi jo kello 08:00.  Onnistuin pääsemään paikalle ajoissa ja koen vieläkin ylpeyttä saavutuksesta.

Tällä viikolla oli Seulo-kauppakassipalvelun kokeilemisen vuoro.  Toimitus tuli ajallaan ja toi mukaan mm. Halmeen leipomon leipää sekä possunkylkeä suoraan Reinin Lihasta, mutta muuten mätti: parsakaali oli homeessa, päärynät kolhittuja ja kesäkurpitsat hieman epämääräisiä.  Oma valintani alkaa kallistumaan Alepan palvelun puolelle, tosin lopullinen hintavertailu on vielä tekemättä.  Ainakin Seulon toimitusmaksu on pienempi, joten erikoistarvikkeiden tilaukseen palvelu sopii erinomaisesti.

Syntymäpäivä ja chilinöyristelyä

Esikoisen syntymäpäivä.   Aamulla päivänsankari kömpi vanhempien vuoteeseen jo heti kuuden jälkeen, kun ilmeisesti ei ollut saanut jännitykseltä nukuttua. Syntymäpäivälahjapukki toi luistimien teräsuojukset sekä pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä opettavan lahjan eli potkulaudan ("Eikö olekin hieno potkulauta, jo huhtikuussa voit päästä kokeilemaan").  Illalla pidetään syntymäpäiväjuhlat joihin on kutsuttu lähisukua; odotukset varsinkin kakun suhteen ovat äärimmäisen korkealla.

Päivälliseksi keittiömestari ajatteli loihtia Chili Con Carnea, mutta koska lapsille chili ei jostain syystä tunnu maistuvan vaihtuu ruokalaji Con Carneksi.  Onneksi omaa osuuttaan voi maustaa joulupukilta saadulla Chilikaupan Löyly-kastikkeella, joka on muuten helvetin hyvää - suosittelen lämpimästi.

Muutoksen tuulia

Tänään vanhempi lapsi suoritti paluun päiväkotiin, mutta ei suinkaan vanhaan tuttuun Muumi-ryhmään vaan isompien lapsien Hattivatit-posseen.  Aamulla oli kuulemma pikkuriikkisiä perhosia vatsassa, mutta nopeasti näytti ryhmästä kavereita löytyvän ja leikit saatiin käyntiin.  Tässä vaiheessa isä suoritti hallitun poistumisen paikalta.

Aamupäivä kului yhden, nuoremman, lapsen kanssa kaupungilla lahjaostosten merkeissä. Vanhempi täyttää huomenna neljä vuotta ja syntymäpäiviä on hehkutettu jo kesästä asti - oli siis korkea aika ryhtyä hankkimaan lahjaa, ettei jäisi ihan viime tinkaan...  Tarkoitus oli myös käväistä Sinebrychoffin taidemuseossa katsastamassa Flaamilaiset mestarit Antwerpenistä -näyttely, mutta paikan päälle ehdittyämme oli kello jo niin lähellä lounasaikaa että näyttelyyn tutustumiseen olisi jäänyt maksimissaan puoli tuntia. Rubensin ja aikalaistensa teosten analysointi siirtyy näin ollen joko  huomiselle tai jää tekemättä.  Laajempikin museokierros Helsingissä voisi olla paikallaan, täytyy laittaa pohdintaan miten sen voisi parhaiten toteuttaa.

Lounaaksi maittavaa sushia Saburossa (Albertinkatu 36) ja Kanniston leipomon myymälän kautta kotiin.  Tällaisesta elämästähän voisi alkaa pitää!

Rekkamiesruokaa lapsille, osa 1

On erittäin tärkeää että lasten ruokavalio koostuu monipuolisesta ravinnosta, ja että siihen kuuluu joka päivä jotain ravintoympyrän jokaisesta sektorista.  Ensimmäinen reseptivinkki koko perheen terveelliseksi ja monipuoliseksi ateriaksi on seuraavanlainen:

Lihamureke kinkku-juusto-kananmuna -täytteellä

Mureketaikina:
400 grammaa sika-nauta -jauhelihaa
400 grammaa naudan jauhelihaa
2 dl kermaa
1 dl korppujauhoja
3 tl suolaa
1 tl pippuria
2 kananmunaa

Täyte:
5 keitettyä kananmunaa
4 siivua juustoa
5 viipaletta palvikinkkua

Keitä kananmunat.  Munien kiehuessa valmista mureketaikina; taikinan sekoittamiseen monitoimikone on kelpo peli.  Taputtele taikina leivinpaperin päällä levyksi ja tee siihen oma kouru täytettä varten (juusto kääritty osittain tarkoituksella ylös, jotta täytteen hieno kerroksellisuus tulee esille):

Kääri taikinan rullalle ja muotoile siitä mureke:

Paista 200-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.  Itse jätin saumakohdan päälle, joka saattoi vaikuttaa siihen että paketti halkesi uunissa taikinan kutistuessa.  Ensi kerralla jätän sauman pohjalle ja pyrin tekemään paketista riittävän löysän välttääkseni katastrofin toistumisen.

Nauti suolakurkkujen, puolukka-porkkanaraasteen, täysmaidon ja kuoriperunoiden kera.  Muista antaa ruokaa myös lapsille.

Ensimmäinen viikonloppu

Ensimmäinen viikko koti-isänä alkaa olla takana, eikä valaistusta ole tapahtunut. Joitain oppimiskokemuksia tulee mieleen, mutta enimmäkseen viikko on mennyt juuri sellaisissa merkeissä kuin etukäteen aavistelinkin.

Viikonloppu meni ihan ok, mutta pientä pinnan kiristymistä itse kullakin on ollut havaittavissa.  Vanhempi lapsi on huomattavasti edellisiä viikkoja uhmaisempi, mutta on vaikea päätellä johtuuko se huoltajan vaihdoksesta vai ainoastaan siitä, että sellaisia neljävuotiaat nyt yleensä ovat.  Lauantai kului suurelta osin anoppilassa, jossa valmistimme ja söimme erittäin herkullisen päivällisen.  Illalla isi pääsi vielä käymään leffassa Kino Tapiolassa - uusi Vares-elokuva yllätti positiivisesti.  Sunnuntain suojasää mahdollisti lumiukon teon; jotain vanhempi lapsi oli haaveillut jo ensi lumesta lähtien, mutta joka pitkän pakkasjakson vuoksi ei ole toistaiseksi ollut mahdollista.

Oma osuuteni lumiukon valmistusprosessissa rajoittui kameran ojentamiseen ja ehkä juuri siksi siitä tuli niin hieno.

Perjantaifiilistä

Eilisen perjantain ohjelmaan kuului käynti kauppakeskuksessa kahden lapsen kanssa.  En tiedä johtuiko siitä, että perjantai oli monella työläisellä vapaapäivä vai mistä, mutta muitakin isiä oli liikkeellä lasten kanssa sen verran että asia tuli huomioitua.  Kun olin ensimmäistä kertaa hoitovapaalla olin joka paikassa ainoa koti-isä, mutta nyt on sellainen fiilinki että meitä on liikkeellä enemmänkin.  Aikaa myöten hypoteesin oikeellisuus käynee selväksi.  Päivän lastenhoidollinen oppimiskokemus oli se, että väsyneelle lapselle tiuskiminen ei edesauta asioiden sujuvaa etenemistä.

Gastronautti toimitti kotiin edellisenä päivänä tilatun ruokasatsin, eli kuusi muovikassillista tavaraa.  Muutamia huomioita:

• Kinkkuleikkeleitä, tms. ei välttämättä kannata tilata nettikuljetuksella, sillä kuljettajat poimivat tietysti hyllyn etureunasta ne rasiat joiden päiväys menee umpeen muutaman päivän kuluessa
• Se, että tilaa tuotteita joiden pakkauksia ei näe, aiheuttaa lähes pakosti sen että osittain saa kotiin tavaraa jota ei kaupan hyllystä välttämättä olisi poiminut mukaansa
• Hedelmät ja vihannekset olivat yllättävän hyvässä kunnossa
• Muovikasseja tuli tuhottoman paljon, mutta vain yhdestä tarvitsee maksaa - säästö se on pienikin säästö

Päivän päätteeksi isi pääsi käymään baarissa.  Keskuskadun uuden Stone's gastropubin oluttarjonta tuli testattua ja hyväksi todettua; hanasta sai mm. Stadin panimon Amarillo Pale Alea.

Perheen ruokahuollosta

Paluumatka mummolasta sujui suuremmitta kommelluksitta, vaikka juna olikin tupaten täynnä loppiaisen johdosta.  Juna oli myös minuutilleen aikataulussa, mikä voidaan pienenä ihmeenä kirjata aikakirjoihin.  Päivän varsinainen epistola on kuitenkin ruokahuolto, jota tuumaillessa kului tovi jos toinenkin.

Syödä pitää ja vielä joka päivä.  Nelihenkinen perhe kuluttaa kohtuullisen suuren määrän elintarvikkeita viikossa ja ainakin meillä kuluu maitoa vähintään litra päivässä.  Tämä tietää autottomalle perheelle kohtuuttoman suurta määrää kauppareissuja, parhaimmillaan kaksi lasta ja raskaat ostokset pulkassa.  Tähän on selkeästi saatava muutos.

Onneksi ongelmaan on olemassa ainakin teoreettinen ratkaisu jota myös avaruusajan kotirouva osaa arvostaa: nettiruokakaupat.  Meillä on koekierroksessa kaksi, eli Gastronautin ja Alepan yhteistyössä pyörittämä Kauppakassi-palvelu sekä Seulo (www.seulo.fi). Tähän mennessä on tullut selväksi että nettikaupasta ostaminen on vaivatonta, mutta vaatii etukäteissuunnittelua ja vertailua. Alepasta saa Alepan valikoiman, mutta Seulo toimittaa kotiin tuoretta kalaa, lihaa Reinin Lihasta, Kanniston leipää ja vaikka mitä herkkua.  Hypoteesini on, Seulon on oltava paljon kalliimpi perustarvikkeissa, mutta varma en ole.  Tämä tulee testata. Lisäksi kuljetus- ja keräilymaksut voivat olla kummassakin palvelussa aika suolaisia, eli kovin paljon useammin kuin kerran viikossa ei tilausta kannata tehdä.

Oma lähestymistapani vertailuun ja ostamiseen on seuraavanlainen:

• Työstetään lista niistä elintarvikkeista ja määristä joita tilataan joka viikko.  Itse toteutin tämän laskentataulukkona Google Documents -palveluun, jotta sitä voi jakaa ja päivittää esim. puhelimen välityksellä
• Kun lista on vakiintunut voi kumpaankin palveluun tallentaan listan tavarat ja määrät ostoslistana; nyt on helppo vertailla kumpi palvelu on perustarvikkeissa edullisempi
• Ostaminen suoritetaan budjetin, fiiliksen ja suunnitellun ruokalistan mukaan.  Palvelujen käyttökokemuksen suurin ero on siinä, että Seulo:sta ostaakseen tarvitsee omalle koneelle asentaa oma erillinen ohjelma - tämä on varsin idioottimaista käytön kannalta

Eräs toinen perheen ruokahuoltoon liittyvä ajatus on että edellisenä iltana pitäisi valmistaa seuraavan päivän lounas, mikäli tähteitä ei ole - saa nähdä miten tämä toimii käytännössä.

Kolmas päivä jälkikäteen tarkasteltuna

Kolmas päivä valkeni mummolassa. Kolmannen päivän dokumentointi tapahtuu näin jälkikäteen; syypää on kelvotton langaton reititin, jonka olin itse aikaisemmin taloon tuonut, asentanut ja konfiguroinut - ketähän tässä nyt syyttäisi.

Mitä ilmeisimmin paikan- ja huoltajanvaihto on vaikuttanut itse kunkin psyykeeseen, sillä päivään mahtui kelpo annos itkua, hammasten kiristystä ja uhmaa.  Vanhempi, nelivuotias, on jo aikaisemmin sisäistänyt että mummolassa sisäpalvelulusohjesäännöstä on helpompi luistaa; kun nyt isä kuitenkin oli paikalla valvomassa, oli konflikti (sekä lapsen että aikuisten välillä) valmis.  Nuorempi oli ensimmäistä kertaa yli vuorokauden erossa äidistään, paikassa jossa on viimeksi ollut elokuussa ja ikenet verillä puhkeavien hampaiden vuoksi.  Tämä ei ollut omiaan parantamaan yleistä atmosfääriä.  Iltaa kohti tilanne onneksi helpottui ja päivään mahtui monta mukavaa hetkeä: luistelua, saunomista ja yhdessäoloa.

Aivot alkavat näköjään toimimaan työrupeaman jälkeen, sillä päivään mahtui myös pohdiskelua ja ihan oikea ajatus - tällä kertaa koskien ilmastonmuutosta:

Aluksi taustaa, lähinnä omien ajatusten selvittämiseksi:

Ilmastonmuutoksen perusidea on hyvin yksinkertainen ja sen ymmärtämiseen ei tarvitse kuin maksimissaan lukiotason fysiikan ja kemian tuntemusta.  Hyötyä on myös Kemian laitetekniikka I -kurssilta tutusta taseajattelusta (ACC = IN - OUT + GEN).

Ilmakehässä olevan hiilidioksidin määrän muutos (ACC) on funktio sinne tuprutetusta hiilidioksidista (IN), sieltä kasveihin, meriin ja muualle sitoutuvasta hiilidioksidista (OUT) ja mahdollisesti siellä syntyvästä hiilidioksidista (GEN) (ensimmäinen mieleen tuleva esimerkki on sementin kovettuminen jossa sammutetusta kalkista syntyy kalkkikiveä...)  Hiilen määrä maapallon elinpiirissä lienee kutakuinkin vakio; alkuaineita on syntynyt alkuräjähdyksen seurauksena tähtien ytimissä, mutta tietääkseni uutta ei maapallolla enää valmisteta (korjatkaa jos olen väärässä).

Ammoisista ajoista lähtien hiiltä on sitoutunut maahan hautautuneisiin kasvijätteisiin ja muuhun orgaaniseen materiaaliin ja samalla ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on laskenut ihmisille elinkelpoiseen lukemaan.  Nyt kun tuota ammoisina aikoina ilmakehästä poistunutta hiiltä tupataan sinne takaisin, ei seuraus arkijärjen mukaan voi olla ihmiskunnan kannalta kovin hyvä.

Se taseajattattelusta, nyt päästään lukion kemiaan ja fysiikkaan; hiilidioksidimolekyyli on huomattavasti notkeampi otus kuin esimerkiksi happimolekyyli.  Hiilidioksidimolekyyli voi siis värähdellä paljon enemmän kuin happi ja  ja kykenee absorboimaan itseensä lämpöä paljon paremmin kuin happimolekyyli.  Tämä on ymmärtääkseni ongelman ydin.  Hiilidioksidin määrän lisääntymisen ilmakehässä voisi näin teoreettisesti ajatella johtavan maapallon lämpenemiseen.  Suoritetut mittaukset tukevat erittäin hyvin tätä teoriaa; maapallon keskilämpötilan ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden välillä on erittäin vahva tilastollinen korrelaatio.  Tähän asti ilmastonmuutoksen teoriassa ei pitäisi olla mitään kovin vaikeasti käsitettävää.  Seison mieluusti korjattuna, mikäli olen täysin väärässä edellä olevan suhteen.

Miksi sitten niin monet korkeasti koulutetut ihmiset kieltäytyvät systemaattisesti uskomasta että jotain on tapahtumassa?  Miksi Matti Putkonen, Timo Soini ja suurin osa Yhdysvaltain Republikaanipuolueen kongressiedustajista, vain muutamia mainitakseni, pitävät koko hommaa täytenä huuhaana?  Oma teoriani on - ja tässä tulee nyt se ajatus - että on paljon helpompi sanoa itselleen että ei usko kun että ei välitä.  Kiistämällä sinänsä kiistattomat todisteet voi moraalisen ongelman kääntää helposti tieteelliseksi ongelmaksi ja omatunto säilyy puhtaana. Voisiko selitys olla näin yksinkertainen?

Vielä lopuksi: ymmärtääkseni ilmastonmuutoksen seuraukset ovat asia erikseen; niiden ennustaminen on erittäin vaikeaa ja vaativat äärimmäisen monimutkaisia malleja (keskustelu päätyy hyvin helposti siihen, että ilmastonmuutos ei voi olla totta koska Himalajan jäätiköt eivät sulakaan viidessätoista vaan uuden teorian mukaan viidessäkymmenessä vuodessa).

Junamatkailusta

Toinen päivä koti-isänä asetti eteen jo hieman enemmän haastetta; ohjelmassa oli junamatka lappeen Rantaan, eli perinteinen mummolareissu. Olen kerran aikaisemmin kulkenut junassa kahden lapsen kanssa yksin, mutta varsin kevyin kantamuksin.  Tänään oli vuorossa täysi setti, mm. turvaistuin, matkavaunut, luistimet ja lätkäkypärä.  Ja lapset.

Olen viimeisen vuoden aikana matkustanut työn puolesta vähintään 50 kertaa junalla ja suurempia myöhästymisiä on ollut tasan yksi, viime helmikuussa, kun oli satanut 25 senttiä tuoretta pakkaslunta.  Siviilimatkoilla taasen kaikenlaiset junasählingit tuntuvat olevan enemmän sääntö kuin poikkeus.  Se, että juna oli Helsingin päärautatieasemalta lähdettäessä 40 minuuttia myöhässä ei siis suuremmin hämmästyttänyt. Tällä kertaa VR:ää ei voi pahemmin moittia informaation puutteesta: asemalla kuulutukset olivat kohdallaan, mutta tietenkään kahden väsyneen lapsen kanssa odottelu asemahallissa ei ole parhainta mahdollista ajanvietettä.

Itse matka, sen jälkeen kun juna pääsi liikeelle, voitti ajamisen selkeästi: vanhempi viihtyi leikkipaikalla käytännössä koko matkan ja nuorempi ihasteli maisemia sylistä tai penkillä seisten koko 2,5 tuntisen taipaleen.  Kokemuksesta tiedän, että ajettaessa hermot paukkuu sekä kuskilta että kyytiläisiltä viimeistään käännyttäessä Porvoon moottoritieltä kohti Kouvolaa.

Ensimmäinen päivä

Aamulla vaimo lähti töihin ja minä jäin kotiin.  Keskipäivään mennessä oli seuraavat asiat saatettu tolalleen:

• Aamupala valmistettu ja tarjoiltu (puuroa pienemmälle ja muroja isommalle, kahvia kera hesarin isälle)
• Lastenhuoneen siivous aloitettu ja lykätty tuonnemmaksi
• Koneellinen pyykkiä pesty ja ripustettu, toinen laitettu peseytymään
• Junaliput mummolaan ostettu
• Lounas valmistettu ja tarjoiltu: pääruoaksi jauheliha-kasviskastiketta kera makaroonin ja jälkiruoaksi joululahjaksi saadulla omenasorvilla kuorittuja omenoita
• Rokotusaika varattu neuvolasta
• Astianpesukone tyhjennetty ja täytetty
• Sähköpostit luettu ja google-kalenterin tehtävälista päivitetty
• Vanhin lapsi ulkoilutettu

Epäilen että työelämän rytmistä ei ole ihan vielä päästy eroon.