Loppu.

Viime viikon loppu meni tavallisesta poikkeavalla ohjelmalla. Itse pääsin keskiviikkoiltana käväisemään terassilla kavereiden kanssa, mutta heti torstaiaamuna edellisen illan karstat poistettiin koneesta kahden tunnin maastopyörälenkillä. Lopun päivästä vietimme suurimmaksi osaksi kotosalla perheen kesken, sillä kyseessä oli merkittävä kirkollinen juhlapyhä, helatorstai - tai pitkän viikonlopun aloittava ylimääräinen vapaapäivä, ihan miten vaan.

Perjantai oli odotettu, jännitetty ja hieman pelättykin päivä; lapset vietiin mummolaan viikonlopuksi, kun taas minä ja vaimo suuntasimme lentokentälle ja sieltä viikonloppuloman viettoon Hollantiin. Kyseessä oli muistikuviemme mukaan ensimmäinen reissu jonka teimme kahdestaan ulkomaille toisen lapsen syntymän jälkeen, mutta voi olla että edellinen reissu ajoittuu aikaan ennen ensimmäisen, nyt jo neljä ja puolivuotiaan lapsen syntymää. Harvinaista herkkua joka tapauksessa.

Ensimmäisen yön vietimme Amsterdamissa, ääritrendikkäässä citizenM -hotellissa. Sinänsä ihan hieno hotelli ja varsin hyvällä paikalla, mutta jotkut asiat hotellissa olivat äärimmäisen ärsyttäviä, lähtien 'citizenM says:' -sloganista johon ei voinut olla törmäämättä joka käänteessä. Sänky vei noin puolet kahden hengen huoneesta ja lopun tilan vei kaksi lasista sylinteriä, joista toinen paljastui tarkemmissa tutkimuksissa suihkuksi ja toinen vessaksi. Suihkulieriön seinä oli läpinäkyvä, mutta vessan seinä sentään savulasinen; vessa-asiointia ei tarvinnut näin ollen jakaa visuaalisesti huonetoverin kanssa, mutta en silti suosittele huoneen jakamista työkaverin kanssa kongressimatkalla, enkä välttämättä koko konseptia häämatkaansa viettäville. Lieriöiden valaistuksen väriä sai vaihdettua kaukosäätimellä, mikä hauskana - ei ärsyttävänä yksityiskohtana - mainittakoon.

Kävimme syömässä illallista - ja samalla juhlistamassa hääpäiväämme - mahtavassa marokkolaisessa ravintolassa nimeltään Mamouche. Tätä ravintolaa suosittelen kaikille Amsterdamissa kävijöille: mahtava ruoka, hieno ilmapiiri ja muutenkin loistava ravintolakokemus. Pieni miinus palvelun ajoittaisesta hitaudesta, mutta senkin antoi anteeksi sillä henkilökunnan käytös ja palvelualttius oli muuten niin hyvää.

Lauantaina oli vuorossa ystävien häät Utrechtissa. Hollanti näppärä maa, sillä siellä kaikki on lähellä: 300 metrin kävely hotellilta juna-asemalle, 25 minuuttia junassa ja näin olimme siirtyneet kaupungista toiseen. Utrecht on hieno kaupunki, johon meille jäi onneksi muutama tunti aikaa tutustua ennen hääseremonioiden alkamista. Häät olivat mahtava kokemus: morsian oli suomalainen ja sulhanen uusiseelantilainen. Myös häävieraat olivat mielenkiintoista porukkaa: juttelin saman illan aikana suomalaisen opistoupseerin, intialaisen lääkärin ja perulaisen liiketoimintakonsultin kanssa. Hollanti on monikulttuurinen maa ja menestynyt vuosisatoja juuri siksi, että sinne on osattu ottaa ahkeraa ja lahjakasta porukkaa etnisestä taustasta riippumatta töihin ja asumaan.

Tänään matka vei takaisin kotiin. Nyt kun lapset nukkuvat, paita on silitetty ja matkalaukku purettu, on aika tehdä pieni yhteenveto tänään päättyvästä hoitovapaasta. Olen ollut hoitovapaalla tammikuun alusta alkaen, eli noin 22 viikkoa. Tuona aikana olen kokenut erittäin lumisen talven vaihtuminen vehreäksi alkukesäksi; nuorempi lapsi on muuttunut ryömivästä vauvasta käveleväksi neiti-ihmiseksi, joka puhuu jo ymmärrettäviä sanoja, joskus jopa useamman peräkkäin; vanhemmassa lapsessa muuttuminen on vähän vaikeampi havaita, mutta silti muutosta itsenäisempään ja varttuneempaan suuntaan on tapahtunut rutkasti; itse olen mitä luultavimmin muuttunut myös, mutta itsessä tapahtuneita muutoksia ole niin helppo huomata.

Ennen hoitovapaan aloittamista mielessäni oli kunnianhimoinen lista asioista joita haluaisin vapaan aikana tehdä ja saavuttaa. Alla muutamia huomioita, sattumanvaraisessa järjestyksessä:

• Suunnittelin lukevani hoitovapaan aikana paljon kirjoja. Tämä tavoite on täyttynyt, sillä olen lukenut ainakin tuplasti sen määrän kirjoja kuin mitä samanpituisessa ajassa ennen hoitovapaata. Aktiivinen lukuharrastus ruokkii mielikuvitusta ja tekee ihmisestä kaikin puolin fiksumman, joten toivon tämän harrastuksen jatkuvan myös tulevaisuudessa. Automaattisesti se ei tapahdu, vaan kirjaan on tartuttava tietoisesti aina kun siihen on vähänkin aikaa. Vähemmän nettiä, televisiota ja muuta aivopurkkaa vapaa-ajalla, enemmän kirjoja!
• Olen nähnyt lähietäisyydeltä lasteni kasvavan ja kehittyvän ja onnistunut luomaan heihin - uskoakseni - läheisemmän suhteen kuin mihin olisin kyennyt ilman hoitovapaata. Olen toivoakseni onnistunut olemaan läsnä heidän elämässään, eikä sitä voi rahalla tai millään muulla korvata. Lasten elämässä mukana oleminen tullee olemaan vaikeampaa nyt kun työt taas alkavat, mutta yritettävä on. Kännykkä kiinni kotiin tullessa, työasiat jaksavat odottaa lasten nukkumaanmenoon asti.
• Olen onnistunut tulemaan toimeen vähemmällä (materiaalisella ja rahallisella) kulutuksella ja löytänyt julkiset palvelut uudestaan. Taloudenpitoni on tarkentunut. Kaikki tämä on äärimmäisen hyödyllistä ja opettavaa. Tiedostan olevani koulutukseni, ammattini ja tulojeni suhteen etuoikeutetusssa asemassa, mikä on hyvä pitää mielessä kun muodostaa mielipiteitään siitä miten asioita tässä maassa pitäisi hoitaa.
• Olen saanut takaisin kykyni innostua asiosta. Hoitovapaan aikana olen innostunut ainakin:
• Arkisesta ruoanlaitosta (jatkuu, tosin vähemmissä määrin kuin hoitovapaan alussa)
• Vihreästä teestä (hiipumassa, teenjuonti käytännössä jäänyt viimeaikoina)
• Kirpputorikaupasta (on-hold, terassilla on valtava läjä kirpparille menossa olevia vaatteita)
• Pyöräilystä (jatkuu, kilsoja kertynyt tällä kaudella nelisen sataa tähän mennessä)
• Maastopyöräilystä (jatkuu, uusi pyörä tosin vasta 2,5 viikkoa vanha)
• Sosiaalipolitiikasta (jatkuu, seuraavaksi lukulistalla Heikki Hiilamon 'Uusi hyvinvointiyhteiskunta')
• Olutpanimon perustamisesta ja oluen tekemisestä (jatkuu, vahvasti ja täyteläisesti)
• Espressosta (jatkuu, matka Italiaan herätti vanhan rakkauden henkiin)
• Laskettelemisesta (on-hold, ensi talvi näyttää mihin suuntaan mennään)
• Viimeisimpänä, mutta ei vähäisempänä on kirjoittaminen. Olen innostunut kirjoittamisesta, eikä pienin syy siihen ole tämä blogi. Pidän kirjoittamisesta ja se tuntuu sujuvan, kielioppivirheineen kaikkineen, varsin vaivattomasti. Blogi on ollut mahtava foorumi jäsennellä omia ajatuksiaan ja kirjata niitä ylös. Näyttää siltä että ihan yksin en ole täällä huudellut, sillä lukijoita on kuitenkin ollut keskimäärin yli 800 kuukaudessa. Luova prosessi - oli se sitten kirjoittamista, säveltämistä tai mitä tahansa - kiehtoo valtavasti. Toivottavasti saan pidettyä liekkiä elossa arjen keskellä, työn ja perheen puristuksessa, sillä olisi mielenkiintoita katsoa mitä voi saada aikaan kun inspiraatio iskee.

Tämä blogi päättyy tähän, tai jää ainakin tauolle ennalta määräämättömän pitkäksi ajaksi. Saattaa olla että innostun jatkamaan ajatusteni kirjaamista ylös, mutta se tapahtunee tästä lähtien jonkin toisen otsakkeen alla. Kiitos sinulle joka jaksoit näitä mietteitä lukea ja hyvää kesää. Thunder.

Kirjasuosituksia viimeisen viikon kunniaksi

Hoitovapaa on loppu, tämän viikon olen virallisesti kesälomalla - kuluttamassa lomapäiviä joita en aikaisemmin ole ehtinyt pitää. Viikko alkoi ihan lepposissa merkeissä, vaikkakin maanantai aamun kaatosade tuntui melko tylyltä paluulta arkeen Toscanan auringon jälkeen. Kävimme tyttöjen kanssa aamupäivällä kirjastossa ja syömässä lounasta Escafessa (Pizza Alla Pepe minulle, Bolognese jälkikasvulle). Iltapäivällä päiväunien jälkeen sää onneksi oli jo paljon parempi ja pääsimme lähtemään lähimetsään luontoretkelle. Kohtuullisen yksinkertaista on järjestää lasten viihtyminen: piknik-huopa mukaan, muutama juustoleipä reppuun ja metsään. Molemmat lapset tykkäsivät valtavasti, eikä isälläkään ollut valittamista. Vanhempi rakenteli oksanpätkistä majoja ja nuorempi seikkailu muuten vaan varvikossa, itse istuskelin suuren osan ajasta aurinkoisella kalliolla ja seurailin jälkikasvun touhuja. Kun itse pääsin illalla vielä ajamaan uudella maastopyörällä lähes 17 km lenkin, voidaan maanantai kirjata historiankirjoihin mukavana päivänä matkaväsymyksestä huolimatta.

Eilinen tiistai oli myös ihan ok. Vanhempi lapsi oli päiväkodissa ja vietimme nuorimman kanssa aikaa kotioloissa. Ohjelmassa oli kämpän siivousta ja iltapäivällä yhteinen pyörälenkki Selloon lattepappailemaan. Illalla vaimo oli lasten kanssa ulkona leikkimässä sillä aikaa kun itse vedin taloyhtiön hallituksen kokouksen meillä kotona.

Ajattelin että tässä vaiheessa olisi jälleen hyvä aika suositella muutamaa kirjaa jotka olen viime aikoina lukenut. Ensimmäinen näistä on Osmo Soininvaaran pamfletti leppoisamman elämän puolesta, nimeltään 'Vauraus ja aika'. Kirjassaan Soininvaara kyseenalaistaa sen virallisen totuuden, että meidän olisi syytä tehdä koko ajan enemmän ja enemmän töitä jotta tulisimme onnellisemmiksi taloudellisen vaurastumisen kautta. Ajatukset ovat osaltaan samoja joita myös Tim Jackson esitti kirjassaan 'Prosperity without Growth', josta kirjoitin aikaisemmin. Soininvaara kysyy yksinkertaisesti sitä, että olisiko meillä varaa ja mahdollisuus mitata osa talouskasvusta ja työn tuottavuuden kasvusta lisääntyvänä vapaa-aikana materiaalisen hyvän sijasta. Vaikka idea ensi kuulemalta kuulostaa haihattelulta, on kirjassa esitetty argumentille hyvät perusteet: työn tuottavuus kasvaa jatkuvasti, joten sama määrä työtä voidaan (ja tehdään) jatkuvasti pienemmällä määrällä ihmisiä. Tasaisen kysynnän oloissa, puhumattakaan taantuvan kysynnän tilanteesta jossa Suomen raskas teollisuus tällä hetkellä on, teollisen työn tuottavuuden kasvu aiheuttaa työttömyyttä. Tämä on jo nähty maataloudessa, jossa työn tehostumisen kautta maataloudesta elantonsa saavien ihmisten määrä on tippunut 60 prosentista  4 prosentin alapuolelle toisen maailmansodan jälkeen. Sama tulee tapahtumaan nopeutetussa tahdissa valmistavassa teollisuudessa. On siis keksittävä keinoja miten jäljelle jäävää työtä voidaan jakaa siten, että kaikilla on mahdollisuus inhimillisesti katsottuna täysipainoiseen elämään johon kuuluu sekä työtä että vapaa-aikaa. Osa ratkaisua voisi olla osa-aikatyön lisääntyminen niillä aloilla joissa se on mahdollista ja siirtyminen entistä enemmän palveluihin perustuvaan yhteiskuntaan. Paradoksaalisesti nykyään työajan vähentämiseen on mahdollisuus lähinnä niillä ihmisillä joiden sitä ei välttämättä kansantalouden näkökulmasta tulisi tehdä, eli korkeasti koulutetuilla ja hyvin toimeentulevilla ihmisillä (kuten esimerkiksi lääkärit, tai miksei vaikka kaltaiseni diplomi-insinöörit).

Toinen argumentti on se, että tutkimusten mukaan aineellinen vaurastuminen ei enää sanottavasti lisää onnellisuutta sen jälkeen kun tietty vaurauden taso on saavutettu. Olemme jo aikoja sitten ohittaneet tuon pisteen.

Kolmas, hieman yllättäväkin argumentti on se, ettei talouskasvu välttämättä tuo ratkaisua julkisen talouden kestävyysvajeeseen (ns. Baumolin tauti), sillä julkisten alojen palkkojen tulee nousta suunnilleen samalla vauhdilla kuin yksityisella puolellakin, mutta julkisissa palveluissa samaan tuottavuuden kasvuun ei päästä: opettaja ei voi opettaa yhtään nopeammin vaikka paperitehtaassa saadaankin samaan aikaan tuotantoa tehostettua teknologian parantumisen myötä.

Toinen kirja oli myös Osmo Soininvaaran kirjoittama, nimeltään 'SATA-komitea - Miksi asioista päättäminen on niin vaikeaa'. Helsingin Sanomien arvostelu kertoo mielestäni kirjasta oleellisen. Ainakin omaa syvään juurtunutta nyrpeyttäni eritoten SAK-vetoista ammattiyhdistysliikettä kohtaan kirja kasvatti roimasti: mielestäni olisi ollut oikeus ja kohtuus että kirja olisi julkaisunsa jälkeen aiheuttanut samanlaisen ammattiyhdistyksestä eroamispiikin kuin mitä kirkolle kävi taannoisen homoillan seurauksena. Kukahan perustaisi eroaammattiliitosta.fi -sivuston? Kirja perusteos nykyaikaisen suomalaisen (sosiaali)politiikan kiemuroista kiinnostuneille ja suosittelen sen lukemista jokaiselle jota sosiaaliturva, eläkkeet tai verotus jollain tavalla koskettaa.

Kolmas kirja jonka luin on Jarkko Tontin 'Koti, uskonto ja isänmaa'. Kaikesta en ole Tontin kanssa samaa mieltä, mutta monesta asiasta kyllä. Kirjaa lukiessa tuli monta kertaa mieleen että juuri noin minäkin olen ajatellut, olisimpa vaan osannut kirjoittaa sen yhtä hyvin. Onneksi Tontti osaa.  Lukekaa ja provosoitukaa!