Juhla oli erinomaisesti järjestetty, ohjelma oli laadukasta ja ruoka, suureksi yllätykseksi, oli myöskin erinomaista. Tämä ei ole aikaisempien muistikuvieni mukaan vuosijuhlissa mikään itsestäänselvyys. Iso kiitos kaikille järjestäjille! Vanhoja opiskelukavereita löytyi paljon lähes 400 kutsuvieraan joukosta ja ilta kului rattoisasti kuulumisia vaihdellen, juomalauluja laulaen ja mitä nyt sitten ikinä tehden. Pieni haikeus täyttää kuitenkin mielen: vaikka kaikki oli vuosijuhlaksi juuri niin kuin pitää ja homma toimi, tajusin viimeistään eilen että kymmenen vuoden takaisiin aikoihin ei ole palaamista. Samaa fiilistä mitä vuosijuhliin opiskeluaikoina liittyi en usko enää tavoittavani; nyt kaikki tuntui, tietysti aivan todenmukaisesti, moneen kertaan koetulta. Sekä akateemisiin traditioihin että inttislangiin pätee, että niiden ei tarvitse kauheasti muuttua vuosien saatossa. Jokaiselle uudelle sukupolvelle kokemus näistä on tuore, eikä puutumista heti tapahdu. Vasta ulkopuolelta, työelämästä tai reservistä, näkee homman vähän eri perspektiivistä; ulkopuolisen näkökulmasta vuosijuhlatraditiot vaikuttivat, no, jos eivät naiiveilta, niin ainakin selkeästi tiettyyn elämänvaiheeseen kuuluvilta. Näinhän sen tietysti pitää ollakin: aika aikaansa kutakin.
P.S. Aika lailla se neekerin sielun pimeys särähti korvaan Teekkarihymnissä, olisikohan aika jo päivittää sen sanat tälle vuosituhannelle?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti